Asioilla on tapana järjestyä, se on selvää, mutta miksi niin usein siihen tarvitaan kirurgin veistä ?
EDIT kl 16:15
Peruutan. Kyllä asioita järjestyy puhelinsoitollakin.
JälkiMärinät:
Jos mies menettää kahden kuukauden välein sekä isänsä että poikansa, niin se on mun mielestä jo vähän liikaa yhdelle miehelle. Itseasiassa aika helvetin paljon liikaa.
maanantai 29. helmikuuta 2016
perjantai 26. helmikuuta 2016
kolme muskettisoturia
Ei mene perjantai-ilta paskemmin, kun kolme (3) meikäläistä reilummin nuorempaa miestä 'pommittaa' kukin tahoiltaan eri kanavia pitkin.
Ja nyt suihkuun.
Ja nyt suihkuun.
torstai 25. helmikuuta 2016
ylivoimaista voittaja-ainesta
Meinaan tuossa Vuoden Paskin Mutsi -kisassa. Siis meikäläinen. Eipä ole muilla paljon jakoa niille palkinnoille, vaikka alkuvuodessa vasta ollaankin.
Tuli käytyä 'pikkasen' kuumana lapselle. Samoilla höyryillä raivosin sitten vielä toisellekin lapselle huomattavasti pienemmästä syystä, mutta samalla intensiteetillä. Tapahtui ns. lumipalloefekti ja kaikkihan tietää, miten siinä lopulta käy. Ei ainakaan hyvin.
Pyysin kyllä anteeksi, mutta se ei ainakaan meikäläisen pahaa mieltä yhtään vähentänyt. Toivottavasti lapsen edes vähän.
Unet ainakin karisivat silmistä viimeistä hippua myöten. Siltikään en suosittele lääkkeeksi väsymykseen. Mieluummin kärsisin väsymyksestä kuin pahasta mielestä.
JälkiMärinät:
Laittaisin hormonipillereiden syyksi, jos kehtaisin, mutta niin paljon pokkaa ei löydy edes minusta.
Tuli käytyä 'pikkasen' kuumana lapselle. Samoilla höyryillä raivosin sitten vielä toisellekin lapselle huomattavasti pienemmästä syystä, mutta samalla intensiteetillä. Tapahtui ns. lumipalloefekti ja kaikkihan tietää, miten siinä lopulta käy. Ei ainakaan hyvin.
Pyysin kyllä anteeksi, mutta se ei ainakaan meikäläisen pahaa mieltä yhtään vähentänyt. Toivottavasti lapsen edes vähän.
Unet ainakin karisivat silmistä viimeistä hippua myöten. Siltikään en suosittele lääkkeeksi väsymykseen. Mieluummin kärsisin väsymyksestä kuin pahasta mielestä.
JälkiMärinät:
Laittaisin hormonipillereiden syyksi, jos kehtaisin, mutta niin paljon pokkaa ei löydy edes minusta.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
kotiapu
Meinasin laittaa otsikoksi, jotta "kotiorja", mutta orjahan ei saa käsittääkseni palkkaa ja meidän 'kotiapu' saa. Ainakin nimellistä.
Itseasiassa siitä tämä koko homma lähti liikkeelle, kun meillä ei ole koskaan harrastettu mitään kiinteää viikko- tai kuukausirahaa. Siis lapsille, jos jollekin oli vielä epäselvää. Jossain välissä sitä kyllä yritettiin, mutta kun TM antoi aina 'sakkoa' pöölöilyistä tai siivoamattomasta huoneesta, niin usein kävi niin hassusti, että viikon lopulla 'palkkapäivänä' vanhemmat olivatkin saamapuolella. Eli ei oikein toiminut se systeemi, joten vähin äänin siitä luovuttiin.
Lapset ovat kyllä kiitettävästi kustantaneet omia hankintojaan saamillaan syntymäpäivä- ja joululahjarahoilla. Myös vaatteita, jos ne luokitellaan tarpeettomaksi luksukseksi, kuten esim. kolmassadas lippis tai urheiluliivi, josta ei varsinaista hyötyä ole ollenkaan. Samoin esim. lenkkarit, joissa hinnanlisää tulee nimestä ja siitä, että joku 'kuuluisuus' niitä käyttää, ovat lasten osaksi itsensäkustannettavien artikkeleiden joukossa.
Ja koska merkkipäivärahat tuntuvat olevan kovin kevyttä tavaraa ja siten helposti katoavaa, niin lapsilla tuppaa olemaan ns. krooninen kassavaje. Jossain välissä sitä paikattiin lainarahoituksella eli tuhlasivat jo ennakkoon tulevia rahaeriä, mutta siitäkin käytännöstä luovuttiin, kun merkkipäivän koittaessa ei päivänsankarille tuntunut jäävän enää mitään käteen lainanlyhennysten jälkeen.
Joten ainoa kaikkien kannalta edes jotenkin toimiva ratkaisu on kotiapu -systeemi. Mikä tarkoittaa sitä, että meikäläisellä on entistä vähemmän arkisia velvollisuuksia Talossa.
Työlistalla on mm. pesukoneiden tyhjennystä, imurointia, lumen kolausta, kauppakassien kantoapua, pieniä joka-paikan-höylä -askareita ja viimeisimpänä TM:n keksintönä saunan pesua sekä TM:n hiusten - lähinnä niskarajan - siistimistä kotikoneella.
Nämä viimeisimmät työt osuvat lähinnä TM:n rahapussiin, koska aikaisemmin saunan pesu on ollut hänen hommansa ja tuo hiusten siistiminen meikäläisen, mutta meikäläinen onkin ollut ilmaista työvoimaa. Mutta jostainhan niitä hommia on keksittävä, kun ei ihan ilman eestäkään ilkeä rahaa penskoille syytää. Eivätkä penskat voi kieltäytyä hommista, koska se rahapula.
Muutama päivä sitten oltiin lähdössä Isomman kanssa kauppaan. Huomasin, että eteisen yläkaapin ovi jotenkin 'nihnutti' eikä suostunut menemään kokonaan kiinni. Siellä kiskon välissä oli jotain esteenä ja pyysin Isompaa sitä katsomaan.
Aikansa sitä lattiatasosta nyhdettyään totesi, ettei se nyt vaan mene kiinni. Käskin ottaa tuolin avuksi.
Isompi: "Höh. Tolla tuolilla sä yltäisit sinne itsekin !"
mä: "Niin yltäisinkin, mutta kun on vaan niin paljon mukavampi, kun joku toinen tekee sen mun puolesta."
Kiipesi kiltisti tuolille, koskapa oli illalla lähdössä kavereiden kanssa kaupungille ja tarvitsi matkaan mukaan vähän mynttiä.
Kyllä täytyy todeta, että tällainen 'pientyönantajana' olo on varsin mukavaa. Sen kun vaan käskee ja 'työläisen' on pakko totella tai jää liksa saamatta. Eikä lakkoilustakaan ole mitään hyötyä, kun työnantaja pystyy itse ne tekemättömät hommat tarvittaessa hoitamaan. Aijaijai... *hihihih*
JälkiMärinät:
Oma työnantajani puolestaan näyttää orjapiiskurin elkeitään. Olisi vaan hyvä muistaa sekin totuus, että tyytyväinen työntekijä on tuotantotehokkaampi kuin vähemmän tyytyväinen.
Itseasiassa siitä tämä koko homma lähti liikkeelle, kun meillä ei ole koskaan harrastettu mitään kiinteää viikko- tai kuukausirahaa. Siis lapsille, jos jollekin oli vielä epäselvää. Jossain välissä sitä kyllä yritettiin, mutta kun TM antoi aina 'sakkoa' pöölöilyistä tai siivoamattomasta huoneesta, niin usein kävi niin hassusti, että viikon lopulla 'palkkapäivänä' vanhemmat olivatkin saamapuolella. Eli ei oikein toiminut se systeemi, joten vähin äänin siitä luovuttiin.
Lapset ovat kyllä kiitettävästi kustantaneet omia hankintojaan saamillaan syntymäpäivä- ja joululahjarahoilla. Myös vaatteita, jos ne luokitellaan tarpeettomaksi luksukseksi, kuten esim. kolmassadas lippis tai urheiluliivi, josta ei varsinaista hyötyä ole ollenkaan. Samoin esim. lenkkarit, joissa hinnanlisää tulee nimestä ja siitä, että joku 'kuuluisuus' niitä käyttää, ovat lasten osaksi itsensäkustannettavien artikkeleiden joukossa.
Ja koska merkkipäivärahat tuntuvat olevan kovin kevyttä tavaraa ja siten helposti katoavaa, niin lapsilla tuppaa olemaan ns. krooninen kassavaje. Jossain välissä sitä paikattiin lainarahoituksella eli tuhlasivat jo ennakkoon tulevia rahaeriä, mutta siitäkin käytännöstä luovuttiin, kun merkkipäivän koittaessa ei päivänsankarille tuntunut jäävän enää mitään käteen lainanlyhennysten jälkeen.
Joten ainoa kaikkien kannalta edes jotenkin toimiva ratkaisu on kotiapu -systeemi. Mikä tarkoittaa sitä, että meikäläisellä on entistä vähemmän arkisia velvollisuuksia Talossa.
Työlistalla on mm. pesukoneiden tyhjennystä, imurointia, lumen kolausta, kauppakassien kantoapua, pieniä joka-paikan-höylä -askareita ja viimeisimpänä TM:n keksintönä saunan pesua sekä TM:n hiusten - lähinnä niskarajan - siistimistä kotikoneella.
Nämä viimeisimmät työt osuvat lähinnä TM:n rahapussiin, koska aikaisemmin saunan pesu on ollut hänen hommansa ja tuo hiusten siistiminen meikäläisen, mutta meikäläinen onkin ollut ilmaista työvoimaa. Mutta jostainhan niitä hommia on keksittävä, kun ei ihan ilman eestäkään ilkeä rahaa penskoille syytää. Eivätkä penskat voi kieltäytyä hommista, koska se rahapula.
Muutama päivä sitten oltiin lähdössä Isomman kanssa kauppaan. Huomasin, että eteisen yläkaapin ovi jotenkin 'nihnutti' eikä suostunut menemään kokonaan kiinni. Siellä kiskon välissä oli jotain esteenä ja pyysin Isompaa sitä katsomaan.
Aikansa sitä lattiatasosta nyhdettyään totesi, ettei se nyt vaan mene kiinni. Käskin ottaa tuolin avuksi.
Isompi: "Höh. Tolla tuolilla sä yltäisit sinne itsekin !"
mä: "Niin yltäisinkin, mutta kun on vaan niin paljon mukavampi, kun joku toinen tekee sen mun puolesta."
Kiipesi kiltisti tuolille, koskapa oli illalla lähdössä kavereiden kanssa kaupungille ja tarvitsi matkaan mukaan vähän mynttiä.
Kyllä täytyy todeta, että tällainen 'pientyönantajana' olo on varsin mukavaa. Sen kun vaan käskee ja 'työläisen' on pakko totella tai jää liksa saamatta. Eikä lakkoilustakaan ole mitään hyötyä, kun työnantaja pystyy itse ne tekemättömät hommat tarvittaessa hoitamaan. Aijaijai... *hihihih*
JälkiMärinät:
Oma työnantajani puolestaan näyttää orjapiiskurin elkeitään. Olisi vaan hyvä muistaa sekin totuus, että tyytyväinen työntekijä on tuotantotehokkaampi kuin vähemmän tyytyväinen.
maanantai 22. helmikuuta 2016
ollaan tässä TAAS
Eli vaatteidenpesukone ryppyilee. Eikä nyt taida auttaa mitkään imutukset tällä kertaa. Linkouksen kanssa tökkii tällä kertaa. Ja vedenpoiston.
Katsoin uutta konetta ja taas oli perna vaarassa: helvetin pitkät ohjelmat !! Tuntisotalla niitä saa rytyyttää. Sekö muka on energiataloudellista meininkiä ? Vatut on !
Nyt äkkiä kehukaa omianne merkin ja mallin kera mielellään, jos muistatte. Tarttee vissiin meinaan lähteä kaupoille. Aaarrrrggghhh...
Katsoin uutta konetta ja taas oli perna vaarassa: helvetin pitkät ohjelmat !! Tuntisotalla niitä saa rytyyttää. Sekö muka on energiataloudellista meininkiä ? Vatut on !
Nyt äkkiä kehukaa omianne merkin ja mallin kera mielellään, jos muistatte. Tarttee vissiin meinaan lähteä kaupoille. Aaarrrrggghhh...
joskus se on vaan liikaa
Eilen illalla päädyin - älkää kysykö, miten ja miksi - lukemaan netistä tietoa Kazakstanista.
Uutta tietoa tuli rutkasti, mm. se, että maa on maailman suurin sisämaavaltio. Ynnä muuta, ynnä muuta ihan niin kertakaikkisen eksoottista tietoa, että olin suorastaan liekeissä sitä tavatessani. Ja se aiheutti sen, että tein todella triviaalin virheen: aloin tentata TM:ää.
mä: "TM. Kuka on Kazakstanin presidentti ?"
Tyypillä on meinaan niin käsittämättömän hassu nimi, että se huvitti mua suuresti.
TM: "Nursultan Nazarbajev, tietysti."
Uskotteko, että se oli kaikkien aikojen antikliimaksi, ylpeys, joka kävi lankeemuksen edellä. Tuosta vaan lonkalta heitti vastauksen. Eikä sillä, vastaushan oli oikein, mutta juuri siksi. Miten helvetissä se tuonkin tiesi ?!! Kehtasi vielä lisätä, että "sehän nyt kuuluu yleissivistykseen."
No, niin varmaan kuuluu, totta Mooses!
Siis tiesitkö sä tuon Nursultanin ? Et tiennyt ! Jos muuta väität, valehtelet.
"Yleissivistykseen"... Ja perse kuulu.
Muistatteko muuten sen muinaisen hiihtäjähirmun, Vladimir Smirnovin ? Hänkin on Kazakstanista. Voitti aikoinaan kuusi olympia- ja 11 MM-mitalia. Sitä en tiennyt, mutta muistan 'Smirren' kisoista. Ihan kone. Ja sellainen iloisesti hymyilevä velmu.
JälkiMärinät:
Eilen meidän piti Pienimmän kanssa mennä kotikirkolle syömään kurdien tekemään ruokaa. Piti. Siellä meinaan pöperöt loppuivat jo reilussa tunnissa. Kiva oli illalla katsoa uutisista, mitä kaikkea hyvää oltais voitu saada, jos oltaisiin menty heti tilaisuuden alkuun. Olisi pitänyt arvata, että tän alueen ahneet syövät heti kaiken, minkä irti saavat.
TM katsoi uutisia ja huusi Pienintä: "Pienin!! Tuu katsomaan! Täällä on sun lempikirkkos!" Ja kun Pienin kopisteli alakertaan, kysyi TM äärimmäisen tekolempeällä äänellä: "Onko Jeesus astunut sun sydämeen ?"
Ärsytti ja nauratti. Se on just tollanen ääliö. Kuuluu hurskaasti kirkkoon, mutta heittää siitä sitten tuollaista typerää läppää. Eikä sitä kirkkoon saa kuin just häihin ja hautajaisiin.
Uutisissa vilahti mm. naapurin mummeli, entinen kuorokaveri sekä Isomman rippipappi, joka on hyvä tuttu muutenkin. Muita tuttuja ei ehditty bongata, kun kuvat menivät niin nopeasti, mutta olihan sitä jo tuossakin.
Uutta tietoa tuli rutkasti, mm. se, että maa on maailman suurin sisämaavaltio. Ynnä muuta, ynnä muuta ihan niin kertakaikkisen eksoottista tietoa, että olin suorastaan liekeissä sitä tavatessani. Ja se aiheutti sen, että tein todella triviaalin virheen: aloin tentata TM:ää.
mä: "TM. Kuka on Kazakstanin presidentti ?"
Tyypillä on meinaan niin käsittämättömän hassu nimi, että se huvitti mua suuresti.
TM: "Nursultan Nazarbajev, tietysti."
Uskotteko, että se oli kaikkien aikojen antikliimaksi, ylpeys, joka kävi lankeemuksen edellä. Tuosta vaan lonkalta heitti vastauksen. Eikä sillä, vastaushan oli oikein, mutta juuri siksi. Miten helvetissä se tuonkin tiesi ?!! Kehtasi vielä lisätä, että "sehän nyt kuuluu yleissivistykseen."
No, niin varmaan kuuluu, totta Mooses!
Siis tiesitkö sä tuon Nursultanin ? Et tiennyt ! Jos muuta väität, valehtelet.
"Yleissivistykseen"... Ja perse kuulu.
Muistatteko muuten sen muinaisen hiihtäjähirmun, Vladimir Smirnovin ? Hänkin on Kazakstanista. Voitti aikoinaan kuusi olympia- ja 11 MM-mitalia. Sitä en tiennyt, mutta muistan 'Smirren' kisoista. Ihan kone. Ja sellainen iloisesti hymyilevä velmu.
JälkiMärinät:
Eilen meidän piti Pienimmän kanssa mennä kotikirkolle syömään kurdien tekemään ruokaa. Piti. Siellä meinaan pöperöt loppuivat jo reilussa tunnissa. Kiva oli illalla katsoa uutisista, mitä kaikkea hyvää oltais voitu saada, jos oltaisiin menty heti tilaisuuden alkuun. Olisi pitänyt arvata, että tän alueen ahneet syövät heti kaiken, minkä irti saavat.
TM katsoi uutisia ja huusi Pienintä: "Pienin!! Tuu katsomaan! Täällä on sun lempikirkkos!" Ja kun Pienin kopisteli alakertaan, kysyi TM äärimmäisen tekolempeällä äänellä: "Onko Jeesus astunut sun sydämeen ?"
Ärsytti ja nauratti. Se on just tollanen ääliö. Kuuluu hurskaasti kirkkoon, mutta heittää siitä sitten tuollaista typerää läppää. Eikä sitä kirkkoon saa kuin just häihin ja hautajaisiin.
Uutisissa vilahti mm. naapurin mummeli, entinen kuorokaveri sekä Isomman rippipappi, joka on hyvä tuttu muutenkin. Muita tuttuja ei ehditty bongata, kun kuvat menivät niin nopeasti, mutta olihan sitä jo tuossakin.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
kosketuksen voima
Taannoinen hali-keskustelu oli varsin mielenkiintoinen. Eli me suomalaiset olemme edelleenkin jäyhiä korvenraivaajia, joilla ei ole aikaa eikä ainakaan halua halailla tai muutenkaan 'lääppiä' toisiamme muiden eurooppalaisten tyyliin. Ihan kaikkein läheisimpiä ehkä syntymäpäivänä tai jouluna, mutta muita mieluummin ei ikinä. Mielenkiintoista.
Meikäläinenhän kuuluu halailijoiden sukuun. Meillä halataan aina tavatessa, paitsi jos toinen on auton ratissa, silloin riittää kosketus käsivarteen. En muista, mistä ja milloin tapa on saanut alkunsa eikä sillä oikeastaan ole väliäkään, hyvä että olemme pystyneet muuttumaan tällä saralla.
TM:n suvussa ei paljon halailla eikä juuri muutenkaan kosketella kuin ehkä korkeintaan alakouluikäisiä lapsia. Meikäläinen joskus alkuaikoina erehtyi halaamaan suvun vanhaa päämiestä - rauha hänen kuolemattomalle sielulleen - ja aiheutin melkein sydärin. Sen jälkeen en ole heitä juurikaan halaillut. Olkoot, mököttäkööt keskenään.
Itse olen sitä mieltä kuin HPöllökin, että halailu on hyväksi ja se on - inha sana, mutta tässä käypä - voimaannuttavaakin. Harva näet halaa vittuillakseen, vaan tuottaakseen hyvää mieltä ja sellaisena se pitäisi myös vastaanottaa. Miksi siihen ei sitten joku kykene, syitä varmasti riittää.
On kuitenkin tehty ihan tutkimuksiakin siitä, että kosketus on hyväksi. Ystäväni, joka on työskennellyt vanhusten kanssa, kertoi, että esim. juuri vanhuksilla toisen ihmisen kosketuksen kaipuu on todella suuri. Joku on saattanut jäädä leskeksi kauan aikaa sitten eikä hänellä ehkä ole sellaisia läheisiä, jotka haluaisivat halata, niin kyllä sen arvaa, että kosketus/halivajetta on syntynyt.
Myös lapset kaipaavat kosketusta ja läheistyyttä, ne villit kapinoivat pienet pojatkin. Tiedän sen itse, kun olin tehdä kardinaalimokan oman villi-ihmiseni kanssa. Kuvittelin, ettei 'tuon ikäinen' enää halua, että äiti halailee. Väärin kuviteltu.
Kun aloitin ns. väkisinhalailemisen sillä ihan oikealla syyllä, että "ei sun tartte halata, mutta mä haluan halata", niin avasin tietämättäni käänteisen Pandoran lippaan eikä siitä halailusta, hellästä muksimisesta tai muusta kyljessänyhjäämisestä ole näkyvissä loppumisen merkkiäkään. Koska se vaan tuntuu niin hyvältä ja on täysin luontevaa toimintaa. Ja kun sen kerran on oppinut omien vanhempiensa kanssa, niin myöskään mummien, kummien, tätien tai muidenkaan tuttujen halailu ei tunnu enää ollenkaan oudolta, vaan luonnolliselta toiminnalta.
(Rippikoulussakin muuten harjoiteltiin halailua uusien tuntemattomien kesken ja viikon kuluttua se näyttikin menevän jo tosi sulavasti ja ilman kakisteluja.)
Pienin sen sijaan on synnynnäinen halailija. Olen häntä pitänyt sylissäni ja halannut varmasti melkein yhtä paljon kuin muuten elämässäni yhteensä. Hän on oma halinalleni eikä yöunista tule oikein mitään, jos en ole häneltä saanut hyvänyönhalia matkaan.
Lastenklinikalla tehtiin joskus vuosikausia sitten tutkimus, jossa kyseltiin sairailta lapsilta (17v. saakka), mikä heistä on kaikista kivointa silloin, kun olo muuten on kurja. Vastausten kirjo oli laaja, mutta yksi asia nousi ylitse muiden: kaikista kivointa on, kun joku silittää.
En voi tuota vastausta ajatella ilman, että pala nousee kurkkuun ja silmät sumenevat. Kosketus. Se on niin hemmetin tärkeä juttu. Eikä pelkästään lapsille, vaan ihan meille kaikille ja kaiken ikäisille. Se parantaa mieltä ja kehoakin.
Tiedän myös, että monet eronneet tai pitkään muuten parisuhteettomuuden tilassa olleet sanovat, että eniten kaipaa entisestä elämästä sitä aikaa, kun oli joku, jota koskettaa ja joka koskee. Vaikka vain vähänkin. Kosketusta ja läheistyyttä ilman on elämä monella paljon raskaampaa, vaikka joku muuta luulisikin.
Ei siis turhaan Frank Pappa aikoinaan päättänyt ohjelmaansa aina sanoihin "kosketelkaa toisianne". Kyllä jo viime vuosituhannella tiedettiin tämän asian merkitys.
JälkiMärinät:
Mä olen tietämättäni ja muistamattomuuttanikin halaillut sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät halailusta tykkää. Kukaan ei ole kyllä koskaan karannut tai kavahtanut sivuun. Että jos ovatkin olleet paniikissa, niin hienosti ovat sen kohteliaisuudellaan peittäneet.
Valitan tapahtunutta, mutta mä nyt vain olen tällainen. Halataan, jos tavataan.
Meikäläinenhän kuuluu halailijoiden sukuun. Meillä halataan aina tavatessa, paitsi jos toinen on auton ratissa, silloin riittää kosketus käsivarteen. En muista, mistä ja milloin tapa on saanut alkunsa eikä sillä oikeastaan ole väliäkään, hyvä että olemme pystyneet muuttumaan tällä saralla.
TM:n suvussa ei paljon halailla eikä juuri muutenkaan kosketella kuin ehkä korkeintaan alakouluikäisiä lapsia. Meikäläinen joskus alkuaikoina erehtyi halaamaan suvun vanhaa päämiestä - rauha hänen kuolemattomalle sielulleen - ja aiheutin melkein sydärin. Sen jälkeen en ole heitä juurikaan halaillut. Olkoot, mököttäkööt keskenään.
Itse olen sitä mieltä kuin HPöllökin, että halailu on hyväksi ja se on - inha sana, mutta tässä käypä - voimaannuttavaakin. Harva näet halaa vittuillakseen, vaan tuottaakseen hyvää mieltä ja sellaisena se pitäisi myös vastaanottaa. Miksi siihen ei sitten joku kykene, syitä varmasti riittää.
On kuitenkin tehty ihan tutkimuksiakin siitä, että kosketus on hyväksi. Ystäväni, joka on työskennellyt vanhusten kanssa, kertoi, että esim. juuri vanhuksilla toisen ihmisen kosketuksen kaipuu on todella suuri. Joku on saattanut jäädä leskeksi kauan aikaa sitten eikä hänellä ehkä ole sellaisia läheisiä, jotka haluaisivat halata, niin kyllä sen arvaa, että kosketus/halivajetta on syntynyt.
Myös lapset kaipaavat kosketusta ja läheistyyttä, ne villit kapinoivat pienet pojatkin. Tiedän sen itse, kun olin tehdä kardinaalimokan oman villi-ihmiseni kanssa. Kuvittelin, ettei 'tuon ikäinen' enää halua, että äiti halailee. Väärin kuviteltu.
Kun aloitin ns. väkisinhalailemisen sillä ihan oikealla syyllä, että "ei sun tartte halata, mutta mä haluan halata", niin avasin tietämättäni käänteisen Pandoran lippaan eikä siitä halailusta, hellästä muksimisesta tai muusta kyljessänyhjäämisestä ole näkyvissä loppumisen merkkiäkään. Koska se vaan tuntuu niin hyvältä ja on täysin luontevaa toimintaa. Ja kun sen kerran on oppinut omien vanhempiensa kanssa, niin myöskään mummien, kummien, tätien tai muidenkaan tuttujen halailu ei tunnu enää ollenkaan oudolta, vaan luonnolliselta toiminnalta.
(Rippikoulussakin muuten harjoiteltiin halailua uusien tuntemattomien kesken ja viikon kuluttua se näyttikin menevän jo tosi sulavasti ja ilman kakisteluja.)
Pienin sen sijaan on synnynnäinen halailija. Olen häntä pitänyt sylissäni ja halannut varmasti melkein yhtä paljon kuin muuten elämässäni yhteensä. Hän on oma halinalleni eikä yöunista tule oikein mitään, jos en ole häneltä saanut hyvänyönhalia matkaan.
Lastenklinikalla tehtiin joskus vuosikausia sitten tutkimus, jossa kyseltiin sairailta lapsilta (17v. saakka), mikä heistä on kaikista kivointa silloin, kun olo muuten on kurja. Vastausten kirjo oli laaja, mutta yksi asia nousi ylitse muiden: kaikista kivointa on, kun joku silittää.
En voi tuota vastausta ajatella ilman, että pala nousee kurkkuun ja silmät sumenevat. Kosketus. Se on niin hemmetin tärkeä juttu. Eikä pelkästään lapsille, vaan ihan meille kaikille ja kaiken ikäisille. Se parantaa mieltä ja kehoakin.
Tiedän myös, että monet eronneet tai pitkään muuten parisuhteettomuuden tilassa olleet sanovat, että eniten kaipaa entisestä elämästä sitä aikaa, kun oli joku, jota koskettaa ja joka koskee. Vaikka vain vähänkin. Kosketusta ja läheistyyttä ilman on elämä monella paljon raskaampaa, vaikka joku muuta luulisikin.
Ei siis turhaan Frank Pappa aikoinaan päättänyt ohjelmaansa aina sanoihin "kosketelkaa toisianne". Kyllä jo viime vuosituhannella tiedettiin tämän asian merkitys.
JälkiMärinät:
Mä olen tietämättäni ja muistamattomuuttanikin halaillut sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät halailusta tykkää. Kukaan ei ole kyllä koskaan karannut tai kavahtanut sivuun. Että jos ovatkin olleet paniikissa, niin hienosti ovat sen kohteliaisuudellaan peittäneet.
Valitan tapahtunutta, mutta mä nyt vain olen tällainen. Halataan, jos tavataan.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Wanhojen tanssit
Isomman torstaisista Wanhojen tansseista ei ole paljon tullut kohkattua, kun ne olivat vasta ns. esitanssit. Ensi vuonna sitten tosissaan.
Ei vaan, kyllä tämäkin vuosi meni ihan tosissaan. Enemmänkin, voisi sanoa. Tyyppi oli tehnyt loistavaa työtä syksyn ja talven harjoituksissa ja kirjaimellisesti nolla-tilanteesta - sekä tanssimisen yleensä että rytmitajun suhteen - treenannut itsestään aivan uskomattoman tanssijan. Työ on ollut jättimäinen, koska TM:n täysi rytmitajuttomuus ja totallinen musikaalisuuden puute on valitettavavasti periytynyt juuri Isommalle. Ja tästä syystä tansseja ehkä jännitettiinkin normaalia enemmän.
Turhaan. Niin hienosti ne tanssit menivät ja tyyppi näytti frakissaan kerrassaan komealta nuorelta mieheltä. Lakerikengät ja valkoiset käsineet kruunasivat koko komeuden ja ylpeänä sain minäkin tanssia jälkikasvuni kanssa valssia tanssiaisten päätökseksi.
Kyyneltäkään en uskaltanut tilaisuuden aikana vuodattaa, koska Isompi oli uhannut, että jos itken tiraustakaan - tuntee muamonsa -, niin ensi vuonna ei ole tulemista katsomaan. Tämän hirveän ukaasin edessä sitten pidättelin urheasti merivesitulvan - Anoppi vetisteli sitten meidän muidenkin edestä - ja keskityin ihailemaan tanssia ja suhraamaan surkean kameramme kanssa.
Tanssien jälkeen pääsi yleisö nauttimaan omatekemistään kahviherkuista. Meitä olikin kunnon revohka, kun minun ja Pienimmän lisäksi paikalla olivat myös Äiti sekä Anoppiset. Appiukko nauroi, että "pakko oli tulla nyt, kun ei tiedä, onko sitä ensi vuonna enää hengissä". Ei sillä, että siellä mitään ikäloppuja tai muutenkaan sairaita oltaisiin, mutta ymmärrän pointtinsa. Sama kävi itsellä mielessä, sen verran olen tässä viimeisten kuukausien aikana oppinut, jotta parempi olla siirtämättä tulevaisuuteen mitään, jos sen voi tehdä, nähdä tai kokea nyt. Tulevaisuutta epävarmempaa ei meinaan olekaan.
Wanhat puolestaan lähtivät kaupungille illalliselle ja siltä reissulta Isompi kotiutui komeasti taksilla kuin Tuhkimo konsanaan puolen yön aikaan. Kivaa oli ollut ja ruoka oli myös ollut hyvää, "vaikka ei sillä kyllä nälkä lähtenyt". Tervetuloa, lapseni, aikuisten 'hienoon' maailmaan, jossa pitää osata täyttää vatsaa kauniista asettelustakin. Paitakin säilyi ilman ketsuppiroiskeita, joten pääsimme nukkumaan per heti.
Eilen aamulla vein Isomman koululle ja siellä sitten juhlittiin virallista vanhojenpäivää perinteiden mukaan. Näille vanhoille oli mm. katettu pitkät pöydät ruokalaan - näimme ne edellisenä iltana - kangasliinoineen ja viinilaseineen ja 9. luokkalaiset heille sitten serveerasivat lounaan. Etukäteen Isomman kanssa naurettiin, että saavat varmaan makaronilaatikkoa komeasti posliineista, mutta kanaa ja riisiä oli ollut tarjolla.
Varsinaiset tanssit olivat kuulemma olleet vieläkin hikisemmät kuin edellisenä iltana ja olivat parinsa kanssa tehneet saman askelvirheen samassa tanssissa kuin edellisenäkin iltana, mutta muuten oli mennyt oikein hyvin. Vähän vähemmällä jännittämisellä vaan.
Isomman parihan oli yksi heidä tutoreistaan, joka jo syksyn alussa heti koulun alussa olleen yhteisen tutustumisleirin jälkeen 'varasi' Isomman itselleen. Ja kylläpä kävi Isommalla tuuri: niin kaunis oli daaminsa, että pakko oli se myös nuorelle naiselle itselleen käydä kertomassa. Onneksi sieltä on tulossa jossain vaiheessa se virallinen kuva meillekin, kun en heistä yhdessä saanut kunnollista kuvaa otettua.
Juteltiin Isomman kanssa kokemuksesta ja hän oli oikein tyytyväinen, että oli suostunut tanssimaan jo nyt. Helpottaa kummasti ensi vuoden painetta. Ja muutenkin, koska kivaa oli ollut ja risteilykin teeman tiimoilta on vielä edessä huhtikuussa.
JälkiMärinät:
Frakista pitää sen verran mainita, että se onkin oikein viimeisen päälle Perintökalu. Sen esimmäinen omistaja ja käyttäjä on näet ollut TM:n Isoisä ja puku on peräisin jostain 1940-50 -luvun taitteesta. Sen jälkeen sitä on käyttänyt mm. TM:n isä ja sedät omissa vanhojentansseissaan, Appi hääpukunaan, TM (tai veljensä) myös vanhojentansseissa ja nyt sitten tämä neljännen polven sankari omissaan.
Se on aivan loistokunnossa vieläkin, mutta se onkin kunnollista paksua villaa kaikkine silkkinauhoineen. Tosin frakkipaita muistutti enemmän pakko- kuin juhlapaitaa tärkkäyksineen ja erillisine kivikovine kauluksineen, joten pakko oli ostaa nykyaikaisempi versio Isommalle. Mutta vanhan paidan helmiäisnapit pääsivät edelleen komeilemaan myös uuden paidan rinnukseen ja kalvosimiin. Myös rusetti oli pakko ostaa, koska ei edes meikäläinen osaa aitoa frakkirusettia sitoa, vaikka kravattien sitomisessa haka olenkin.
En tiedä, miten on tuolloin sotien jälkeen muoti määrännyt, mutta frakkipaitaan ei kuulunutkaan liiviä vaan valkoinen vyö. Oletettavasti se on ollut silloin virallinen frakin lisuke, koska tuota pukua on käytetty Todella Virallisissa Tilaisuuksissa aina Moskovasta Presidentinlinnaankin. Joten tyydyimme mekin siihen (etenkin kuin TM oli Isomman kanssa paitaa ostaessaan tietämättömyyttään jättänyt koko liivin ostamatta).
Ainoa huolenaihe olikin juuri tuo vyö. Se oli saanut pientä osumaa vuosikymmenten varrella - mikä ei ole ollenkaan ihme, kun sitä on niin paljon käytetty - ja siinä oli huolimatta pesulan hyvistä yrityksistä varsin näkyvä värjäytymä juuri vatsakummun kohdalla. Koska sen kanssa ei ollut mitään menetettävää, vyötin kupeeni ja kävin taistoon. Laitoin läiskälle ruokasoodaa, sappisaippuaa sekä suihkuttelin vielä jämät vanishistakin. Hetken annoin megaliemen tehota ja sitten ryhdyin jynssäämään vyötä kovalla kynsiharjalla.
Niskat jumissa sitä hinkkasin, mutta onneksi se oli sen arvoista: tahra haaleni käytännöllisesti katsoen huomaamattomaksi. Ja silityksen jälkeen vyö oli vähän vähemmän tärkätty, mutta täysin käyttökelpoinen ja pystyimme huokaisemaan helpotuksesta.
Frakin mukana tulivat tietenkin myös valkoiset käsineet sekä lakerikengät, jotka - Luojan kiitos - sopivat mainiosti myös Isommalle. Ihan ihmetellä täytyy, miten samankokoista sakkia tuon suvun miehet ovat kautta sukupolvien olleet, kun kaikille on käynyt samat vaatteet ja kengätkin. Jotain laihialaisia säästögeenejä täytyy olla matkassa mukana, ei sitä muu selitä.
Päällystakiksi kaivettiin TM:n pitkä talvitakki ja koko komeus olikin valmis. Mutta jos hiki valui juhlijalta tanssiessa, niin kyllä myös taustajoukoilta ennen kuin saatiin homma pulkkaan. Siitä nenäliina-episodista tulikin jo mainittua...
Onneksi - tai toivon mukaan - ensi vuonna päästään vähän vähemmällä kohkaamisella. Vaikka tiettyhän se oli kaiken sen ihanuuden arvoista.
Ei vaan, kyllä tämäkin vuosi meni ihan tosissaan. Enemmänkin, voisi sanoa. Tyyppi oli tehnyt loistavaa työtä syksyn ja talven harjoituksissa ja kirjaimellisesti nolla-tilanteesta - sekä tanssimisen yleensä että rytmitajun suhteen - treenannut itsestään aivan uskomattoman tanssijan. Työ on ollut jättimäinen, koska TM:n täysi rytmitajuttomuus ja totallinen musikaalisuuden puute on valitettavavasti periytynyt juuri Isommalle. Ja tästä syystä tansseja ehkä jännitettiinkin normaalia enemmän.
Turhaan. Niin hienosti ne tanssit menivät ja tyyppi näytti frakissaan kerrassaan komealta nuorelta mieheltä. Lakerikengät ja valkoiset käsineet kruunasivat koko komeuden ja ylpeänä sain minäkin tanssia jälkikasvuni kanssa valssia tanssiaisten päätökseksi.
Kyyneltäkään en uskaltanut tilaisuuden aikana vuodattaa, koska Isompi oli uhannut, että jos itken tiraustakaan - tuntee muamonsa -, niin ensi vuonna ei ole tulemista katsomaan. Tämän hirveän ukaasin edessä sitten pidättelin urheasti merivesitulvan - Anoppi vetisteli sitten meidän muidenkin edestä - ja keskityin ihailemaan tanssia ja suhraamaan surkean kameramme kanssa.
Tanssien jälkeen pääsi yleisö nauttimaan omatekemistään kahviherkuista. Meitä olikin kunnon revohka, kun minun ja Pienimmän lisäksi paikalla olivat myös Äiti sekä Anoppiset. Appiukko nauroi, että "pakko oli tulla nyt, kun ei tiedä, onko sitä ensi vuonna enää hengissä". Ei sillä, että siellä mitään ikäloppuja tai muutenkaan sairaita oltaisiin, mutta ymmärrän pointtinsa. Sama kävi itsellä mielessä, sen verran olen tässä viimeisten kuukausien aikana oppinut, jotta parempi olla siirtämättä tulevaisuuteen mitään, jos sen voi tehdä, nähdä tai kokea nyt. Tulevaisuutta epävarmempaa ei meinaan olekaan.
Wanhat puolestaan lähtivät kaupungille illalliselle ja siltä reissulta Isompi kotiutui komeasti taksilla kuin Tuhkimo konsanaan puolen yön aikaan. Kivaa oli ollut ja ruoka oli myös ollut hyvää, "vaikka ei sillä kyllä nälkä lähtenyt". Tervetuloa, lapseni, aikuisten 'hienoon' maailmaan, jossa pitää osata täyttää vatsaa kauniista asettelustakin. Paitakin säilyi ilman ketsuppiroiskeita, joten pääsimme nukkumaan per heti.
Eilen aamulla vein Isomman koululle ja siellä sitten juhlittiin virallista vanhojenpäivää perinteiden mukaan. Näille vanhoille oli mm. katettu pitkät pöydät ruokalaan - näimme ne edellisenä iltana - kangasliinoineen ja viinilaseineen ja 9. luokkalaiset heille sitten serveerasivat lounaan. Etukäteen Isomman kanssa naurettiin, että saavat varmaan makaronilaatikkoa komeasti posliineista, mutta kanaa ja riisiä oli ollut tarjolla.
Varsinaiset tanssit olivat kuulemma olleet vieläkin hikisemmät kuin edellisenä iltana ja olivat parinsa kanssa tehneet saman askelvirheen samassa tanssissa kuin edellisenäkin iltana, mutta muuten oli mennyt oikein hyvin. Vähän vähemmällä jännittämisellä vaan.
Isomman parihan oli yksi heidä tutoreistaan, joka jo syksyn alussa heti koulun alussa olleen yhteisen tutustumisleirin jälkeen 'varasi' Isomman itselleen. Ja kylläpä kävi Isommalla tuuri: niin kaunis oli daaminsa, että pakko oli se myös nuorelle naiselle itselleen käydä kertomassa. Onneksi sieltä on tulossa jossain vaiheessa se virallinen kuva meillekin, kun en heistä yhdessä saanut kunnollista kuvaa otettua.
Juteltiin Isomman kanssa kokemuksesta ja hän oli oikein tyytyväinen, että oli suostunut tanssimaan jo nyt. Helpottaa kummasti ensi vuoden painetta. Ja muutenkin, koska kivaa oli ollut ja risteilykin teeman tiimoilta on vielä edessä huhtikuussa.
JälkiMärinät:
Frakista pitää sen verran mainita, että se onkin oikein viimeisen päälle Perintökalu. Sen esimmäinen omistaja ja käyttäjä on näet ollut TM:n Isoisä ja puku on peräisin jostain 1940-50 -luvun taitteesta. Sen jälkeen sitä on käyttänyt mm. TM:n isä ja sedät omissa vanhojentansseissaan, Appi hääpukunaan, TM (tai veljensä) myös vanhojentansseissa ja nyt sitten tämä neljännen polven sankari omissaan.
Se on aivan loistokunnossa vieläkin, mutta se onkin kunnollista paksua villaa kaikkine silkkinauhoineen. Tosin frakkipaita muistutti enemmän pakko- kuin juhlapaitaa tärkkäyksineen ja erillisine kivikovine kauluksineen, joten pakko oli ostaa nykyaikaisempi versio Isommalle. Mutta vanhan paidan helmiäisnapit pääsivät edelleen komeilemaan myös uuden paidan rinnukseen ja kalvosimiin. Myös rusetti oli pakko ostaa, koska ei edes meikäläinen osaa aitoa frakkirusettia sitoa, vaikka kravattien sitomisessa haka olenkin.
En tiedä, miten on tuolloin sotien jälkeen muoti määrännyt, mutta frakkipaitaan ei kuulunutkaan liiviä vaan valkoinen vyö. Oletettavasti se on ollut silloin virallinen frakin lisuke, koska tuota pukua on käytetty Todella Virallisissa Tilaisuuksissa aina Moskovasta Presidentinlinnaankin. Joten tyydyimme mekin siihen (etenkin kuin TM oli Isomman kanssa paitaa ostaessaan tietämättömyyttään jättänyt koko liivin ostamatta).
Ainoa huolenaihe olikin juuri tuo vyö. Se oli saanut pientä osumaa vuosikymmenten varrella - mikä ei ole ollenkaan ihme, kun sitä on niin paljon käytetty - ja siinä oli huolimatta pesulan hyvistä yrityksistä varsin näkyvä värjäytymä juuri vatsakummun kohdalla. Koska sen kanssa ei ollut mitään menetettävää, vyötin kupeeni ja kävin taistoon. Laitoin läiskälle ruokasoodaa, sappisaippuaa sekä suihkuttelin vielä jämät vanishistakin. Hetken annoin megaliemen tehota ja sitten ryhdyin jynssäämään vyötä kovalla kynsiharjalla.
Niskat jumissa sitä hinkkasin, mutta onneksi se oli sen arvoista: tahra haaleni käytännöllisesti katsoen huomaamattomaksi. Ja silityksen jälkeen vyö oli vähän vähemmän tärkätty, mutta täysin käyttökelpoinen ja pystyimme huokaisemaan helpotuksesta.
Frakin mukana tulivat tietenkin myös valkoiset käsineet sekä lakerikengät, jotka - Luojan kiitos - sopivat mainiosti myös Isommalle. Ihan ihmetellä täytyy, miten samankokoista sakkia tuon suvun miehet ovat kautta sukupolvien olleet, kun kaikille on käynyt samat vaatteet ja kengätkin. Jotain laihialaisia säästögeenejä täytyy olla matkassa mukana, ei sitä muu selitä.
Päällystakiksi kaivettiin TM:n pitkä talvitakki ja koko komeus olikin valmis. Mutta jos hiki valui juhlijalta tanssiessa, niin kyllä myös taustajoukoilta ennen kuin saatiin homma pulkkaan. Siitä nenäliina-episodista tulikin jo mainittua...
Onneksi - tai toivon mukaan - ensi vuonna päästään vähän vähemmällä kohkaamisella. Vaikka tiettyhän se oli kaiken sen ihanuuden arvoista.
uusi merkitys "väsyneelle"
Ihan heti ei tule mieleen, milloin olisin ollut noin totaalisen poikki kuin eilen illalla. Pakko oli oikaista jo heti siinä klo 20 jälkeen sohvalle vähän leppuuttamaan, jotta jaksaisin vielä käydä saunassakin. Juu, hyvä yritys, mutta kiville karahti.
Pienin kävi vissiin joskus yhdeksän jälkeen kuiskaamassa, että "sä et voi, äiti, nukkua nyt, kun sitten sä et nuku yöllä". Järjen sana, ei siinä mitään, mutta siinä väsymyksen tilassa voi mitä vaan. Isompi taisi tulla reissuiltaan kotiin siinä puoli yhdeltätoista, en kyllä ole ihan varma, jossa vaiheessa muu perhe jo hiipi, etteivät herättäisi meikäläistä.
Klo 00.20 heräsin itsekseni ja tajusin, että vaikka Talo onkin hiljainen, on vielä valoja päällä ja meikäläisellä verkkarit ja muut päivävermeet samoin. Eikä puhettakaan saunomisesta tai edes suihkusta.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tein jotain, mitä en ole ennen tehnyt: menin nukkumaan käymättä suihkussa, vaikka siihen oli mahdollisuus. Vaihdoin vain yövermeet päälleni ja kömmin takaisin peiton alle. Hetken pyöri työasia mielessä, mutta sitten uni vei voiton.
Tänään aamulla viiden jälkeen havahduin siihen, kun TM hissutteli hiljaa keräten kamojaa, kun lähti töihin. Ulko-oven loksahdettua kiinni, painuivat silmänikin takaisin kiinni ja seuraavan kerran kello olikin jo nyt eli kahdeksan.
Kellon ympäri posottelu on harvinaista ja sitä hieman ihmetteleekin, että mistä sitä unta oikein riitti. Tässä tilanteessa viikko oli ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja Isomman Wanhojen Tanssit leipomisineen ja frakkisähläilyineen varmasti stressasivat meikäläistä sen verran, että viikolla unet jäivät lyhyiksi ja huonoiksi.
Nyt on sitten sekin univelka kuitattu oikein korkoineen, joten eiköhän tästä vielä ihan kelpo viikonloppu saada aikaan. Hauskaa viikkistä kaikille !
JälkiMärinät:
Wanhojen tansseista tulee tarinaa myöhemmin. Runoilin siitä jo tähän loppuun, mutta kun loppusanoista näytti tulevan pidempi eepos kuin itse postauksesta, niin päätin tehdä siitä sitten ihan omansa. Ja olihan se toki sen arvoinen kokemuksenakin.
Pienin kävi vissiin joskus yhdeksän jälkeen kuiskaamassa, että "sä et voi, äiti, nukkua nyt, kun sitten sä et nuku yöllä". Järjen sana, ei siinä mitään, mutta siinä väsymyksen tilassa voi mitä vaan. Isompi taisi tulla reissuiltaan kotiin siinä puoli yhdeltätoista, en kyllä ole ihan varma, jossa vaiheessa muu perhe jo hiipi, etteivät herättäisi meikäläistä.
Klo 00.20 heräsin itsekseni ja tajusin, että vaikka Talo onkin hiljainen, on vielä valoja päällä ja meikäläisellä verkkarit ja muut päivävermeet samoin. Eikä puhettakaan saunomisesta tai edes suihkusta.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tein jotain, mitä en ole ennen tehnyt: menin nukkumaan käymättä suihkussa, vaikka siihen oli mahdollisuus. Vaihdoin vain yövermeet päälleni ja kömmin takaisin peiton alle. Hetken pyöri työasia mielessä, mutta sitten uni vei voiton.
Tänään aamulla viiden jälkeen havahduin siihen, kun TM hissutteli hiljaa keräten kamojaa, kun lähti töihin. Ulko-oven loksahdettua kiinni, painuivat silmänikin takaisin kiinni ja seuraavan kerran kello olikin jo nyt eli kahdeksan.
Kellon ympäri posottelu on harvinaista ja sitä hieman ihmetteleekin, että mistä sitä unta oikein riitti. Tässä tilanteessa viikko oli ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja Isomman Wanhojen Tanssit leipomisineen ja frakkisähläilyineen varmasti stressasivat meikäläistä sen verran, että viikolla unet jäivät lyhyiksi ja huonoiksi.
Nyt on sitten sekin univelka kuitattu oikein korkoineen, joten eiköhän tästä vielä ihan kelpo viikonloppu saada aikaan. Hauskaa viikkistä kaikille !
JälkiMärinät:
Wanhojen tansseista tulee tarinaa myöhemmin. Runoilin siitä jo tähän loppuun, mutta kun loppusanoista näytti tulevan pidempi eepos kuin itse postauksesta, niin päätin tehdä siitä sitten ihan omansa. Ja olihan se toki sen arvoinen kokemuksenakin.
torstai 18. helmikuuta 2016
"neuvokas selviytyy tilanteista, joihin viisas ei joudu"
Melkein meni Römsöön viereen, mutta onneksi sain käännettyä rattia ja tehtyä paikon.
Noin neljä minuuttia ennen lähtöä - koululle kuvauksiin ihanan naisen rinnalle - huomattiin, että perskules, frakistahan uupuu nenäliina taskusta !
Pikkasen kihosi kosteus kämmeniin. Mitenkäs sitä ihminen kangasnenäliinaksi muuttuisi, kun ei niitä ole vissiin enää puoleen vuosisataan edes valmistettu.
Ensimmäinen, mitä sattui kaapistoa penkoessa käteen - valkoista ja kangasta - oli meikäläisen alushousut. Juu, ehkei sentään. Eivät olisi edes mahtuneet siihen taskuun kuin murto-osaltaan. Eikä Isomman huumorintajukaan olisi venynyt niin pitkälle, arvaan ma.
Onneksi hoksottimet vielä leikkaavat ja nopeasti, kun tiukka paikka tulee.
Viime viikonloppuna siivosin työpöytääni, josta voi löytyä Ihan Mitä Vaan, ja löysin palasen Äidin kapiolakanoita. Sellaisen palan, jossa oli Äidin kirjailemat nimikirjaimensa sekä pitkä pötky virkkaamaansa pitsiä. Onneksi siinä oli myös kunnon siivu ihan lakanaakin.
Eli ei kun sakset käteen ja niks-naks pala lakanakangasta taiteltuna frakin taskuun vips-vaps ja homma oli siinä.
Hitsikkäläinen, kun meinasi tulla kiire, mutta onneksi ei tullut eikä oltu kuin pari minuuttia myöhässä alkuperäisestä suunnitellusta lähtöajasta.
Isompi totesi autossa: "Voisko nää jutut jatkossa miettiä vähän aikaisemmin ?"
Toki, mutta tuskin tulee sitä tehtyä. Meikäläisen, meinaan.
JälkiMärinät:
Toi otsikon lausahdus löytyy multa töistäkin. Se valaa muhun uskoa, että selviydyn huomisestakin.
***
Ne on nyt kaupungilla hummailemassa, frakkiniekat. Saas nähdä, milloin kotiutuvat.
Mä todella toivon, ettei ketsuppia ole ollut illallispöydässä. Menee muuten pyykkärillä ylitöiksi...
Noin neljä minuuttia ennen lähtöä - koululle kuvauksiin ihanan naisen rinnalle - huomattiin, että perskules, frakistahan uupuu nenäliina taskusta !
Pikkasen kihosi kosteus kämmeniin. Mitenkäs sitä ihminen kangasnenäliinaksi muuttuisi, kun ei niitä ole vissiin enää puoleen vuosisataan edes valmistettu.
Ensimmäinen, mitä sattui kaapistoa penkoessa käteen - valkoista ja kangasta - oli meikäläisen alushousut. Juu, ehkei sentään. Eivät olisi edes mahtuneet siihen taskuun kuin murto-osaltaan. Eikä Isomman huumorintajukaan olisi venynyt niin pitkälle, arvaan ma.
Onneksi hoksottimet vielä leikkaavat ja nopeasti, kun tiukka paikka tulee.
Viime viikonloppuna siivosin työpöytääni, josta voi löytyä Ihan Mitä Vaan, ja löysin palasen Äidin kapiolakanoita. Sellaisen palan, jossa oli Äidin kirjailemat nimikirjaimensa sekä pitkä pötky virkkaamaansa pitsiä. Onneksi siinä oli myös kunnon siivu ihan lakanaakin.
Eli ei kun sakset käteen ja niks-naks pala lakanakangasta taiteltuna frakin taskuun vips-vaps ja homma oli siinä.
Hitsikkäläinen, kun meinasi tulla kiire, mutta onneksi ei tullut eikä oltu kuin pari minuuttia myöhässä alkuperäisestä suunnitellusta lähtöajasta.
Isompi totesi autossa: "Voisko nää jutut jatkossa miettiä vähän aikaisemmin ?"
Toki, mutta tuskin tulee sitä tehtyä. Meikäläisen, meinaan.
JälkiMärinät:
Toi otsikon lausahdus löytyy multa töistäkin. Se valaa muhun uskoa, että selviydyn huomisestakin.
***
Ne on nyt kaupungilla hummailemassa, frakkiniekat. Saas nähdä, milloin kotiutuvat.
Mä todella toivon, ettei ketsuppia ole ollut illallispöydässä. Menee muuten pyykkärillä ylitöiksi...
tieto poistaa tuskaa
Kirjaimellisesti. Selvisi näet, että Pienimmän jo kohta puoli vuotta kipeänä ollut polvi on särki. Eli rikki. Magneettikuva sen paljasti, ihme vempele: nivelkierukan repeäminen tai vastaavat tiedot, mutta siis ihan oikea ongelma eikä mitään kasvukipujuttuja.
Kurjaa äitin murumurmelille, mutta siinä mielessä hyvä, että homma korjataan - yksityisellä ja todennäköisesti nopeasti - ja lepoajan jälkeen intohimoinen duracellpupupupuni pääsee taas liikkumaan, kiikkumaan, keikkumaan, hyppimään, pomppimaan ja kirmailemaan. Ei ole ollut hällä kivaa, kun kipu on estänyt luontaisen ihailtavan liikuntahalun.
Kirurgi on kuulemma TOP-sarjaa lasten ortopedian alalla, mikä oli hyvä uutinen. Samalla kuultiin, että leikkaus suoritetaan pikanukutuksessa, vaikka tähystyksenä tehdäänkin. Ton ikäiset kuulemma nukutetaan vielä, vaikka luulen kyllä, että Pienimmässä on kyllä sen verran äijää, että voitaisiin ihan hyvin operoida nukuttamattakin. Varmempi kuitenkin paras ja tärkeintä saada kulta kuntoon.
JälkiMärinät:
Pienin on kyllä suuri ihminen sisältä. Koko ikänsä on ollut reipas ja rohkea ja empaattinen, ja nämä piirteet ovat hänessä vain vahvistuneet iän karttuessa. Sydän pakahtuu onnesta, rakkaudesta ja ylpeydestä sitä naakkaa ajatellessa.
Koululla on vietetty hali-viikkoa, jolloin kerätään haleja hali-passiin. Pitkä rivihän niitä haleja näytti passissa olevan jo heti alkuviikosta. Myös Johannes.
Johannes on alueella asuva meille tuntematon vanha mies, joka oli tullut vastaan Pienintä kotimatkalla. Keppi kädessä Johannes oli käpötellyt menemään, kun Pienin oli hänet pystyttänyt ja kysynyt kohteliaasti, saisiko häntä halata.
Kuultuaan, että koulussa keräävät haleja ystävänpäivän jälkimainingeissa, antoi Johannes mielellään luvan halata itseään. Kertoi myös ystävällisesti nimensä passia varten, kun Pienin kysyi, haluaisiko hän sen kertoa.
Että sellainen Pienin. Mietin hänelle, milloinkohan Johannesta oltiin viimeksi halattu muiden kuin ehkä lastenlasten toimesta. Kaikkihan eivät ole mitään halailijoita, kuten meidän suku on. Uskon kuitenkin, että Johannekselle tuli oikein hyvä mieli saamastaan halista.
Kurjaa äitin murumurmelille, mutta siinä mielessä hyvä, että homma korjataan - yksityisellä ja todennäköisesti nopeasti - ja lepoajan jälkeen intohimoinen duracellpupupupuni pääsee taas liikkumaan, kiikkumaan, keikkumaan, hyppimään, pomppimaan ja kirmailemaan. Ei ole ollut hällä kivaa, kun kipu on estänyt luontaisen ihailtavan liikuntahalun.
Kirurgi on kuulemma TOP-sarjaa lasten ortopedian alalla, mikä oli hyvä uutinen. Samalla kuultiin, että leikkaus suoritetaan pikanukutuksessa, vaikka tähystyksenä tehdäänkin. Ton ikäiset kuulemma nukutetaan vielä, vaikka luulen kyllä, että Pienimmässä on kyllä sen verran äijää, että voitaisiin ihan hyvin operoida nukuttamattakin. Varmempi kuitenkin paras ja tärkeintä saada kulta kuntoon.
JälkiMärinät:
Pienin on kyllä suuri ihminen sisältä. Koko ikänsä on ollut reipas ja rohkea ja empaattinen, ja nämä piirteet ovat hänessä vain vahvistuneet iän karttuessa. Sydän pakahtuu onnesta, rakkaudesta ja ylpeydestä sitä naakkaa ajatellessa.
Koululla on vietetty hali-viikkoa, jolloin kerätään haleja hali-passiin. Pitkä rivihän niitä haleja näytti passissa olevan jo heti alkuviikosta. Myös Johannes.
Johannes on alueella asuva meille tuntematon vanha mies, joka oli tullut vastaan Pienintä kotimatkalla. Keppi kädessä Johannes oli käpötellyt menemään, kun Pienin oli hänet pystyttänyt ja kysynyt kohteliaasti, saisiko häntä halata.
Kuultuaan, että koulussa keräävät haleja ystävänpäivän jälkimainingeissa, antoi Johannes mielellään luvan halata itseään. Kertoi myös ystävällisesti nimensä passia varten, kun Pienin kysyi, haluaisiko hän sen kertoa.
Että sellainen Pienin. Mietin hänelle, milloinkohan Johannesta oltiin viimeksi halattu muiden kuin ehkä lastenlasten toimesta. Kaikkihan eivät ole mitään halailijoita, kuten meidän suku on. Uskon kuitenkin, että Johannekselle tuli oikein hyvä mieli saamastaan halista.
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
kaikkien kliseiden äiti
Kävin asioilla Stokkalla (terkkuja zim'lle !). Vastaan tuli hyvinpukeutunut vanhempi nainen, joka työnsi lastenrattaita. Siinä oli lapsenlapsi päässyt isoäidin kanssa vähän shoppailemaan. Katsoin, että onpas lapsella hauskasti laitettu hiukset tupsulle päälaelle... Lapsella..?!
Se oli siis koira !! Puudeli siellä kärryissä istui ja mamma sitä lykki menemään pitkin Stokkan kemppariosastoa !
En meinannut, vaan ihan repesin ääneen nauramaan ohitettuani heidät. Uskomaton pari ! Ja näky !
Nyt mä sitten olenkin nähnyt kaikki ja voin oikaista koipeni per heti.
JälkiMärinät:
[tässä oli monta riviä tekstiä, kun ärsytti, mutta otin pois, koska se oli sellaista asiaa, mistä olen sen tuhannen kertaa täällä ennenkin mekottanut, muttei siitä ole ollut koskaan mitään apua, joten otin pois]
Se oli siis koira !! Puudeli siellä kärryissä istui ja mamma sitä lykki menemään pitkin Stokkan kemppariosastoa !
En meinannut, vaan ihan repesin ääneen nauramaan ohitettuani heidät. Uskomaton pari ! Ja näky !
Nyt mä sitten olenkin nähnyt kaikki ja voin oikaista koipeni per heti.
JälkiMärinät:
[tässä oli monta riviä tekstiä, kun ärsytti, mutta otin pois, koska se oli sellaista asiaa, mistä olen sen tuhannen kertaa täällä ennenkin mekottanut, muttei siitä ole ollut koskaan mitään apua, joten otin pois]
tiistai 16. helmikuuta 2016
Jutta Dzii
Jännä ilmiö. Minä monien muiden muassa yllätyin positiivisesti, kun neljäsosasilmällä ja -korvalla seurasin televiissiosta haastatteluaan tässä iltana eräänä.
Kyllä ajattelin aikaisemmin ihmisestä, että löyhäsaranainen hattarapää, mutta koska olen rehellinen kansalainen, voin myöntää, että ensiarvio oli ehkä hätiköity ja perustui nähtävästi puutteelliseen tietoon. Nyt ainakin hänestä sai ihan fiksun ja mukavan ihmisen kuvan.
Eihän tietty kukaan hullu voi olla jatkuvasti niin käsittämättömän hyvällä tuulella kuin miltä hän näyttäisi olevan, se nyt pitää kaikkien ymmärtää, mutta ei kai kukaan kiellä yrittämästä. Tässä nyrpeilijöiden ja itseään ruikuttavien h*ekkap*llu*sten maailmassa positiivinen - tai sellaista ainakin yrittävä - ihminen on kyllä raikas poikkeus. Joten jo ihan pelkästään siitä pointsit Jutalle.
Kyllä ihminen voi muuttua, jos vimmatusti haluaa ja vielä kovemmin yrittää.
JälkiMärinät:
Kuka muistaa Kummelin sketseistä ne kaksi muikkia, jotka lähtivät aina baanalle ? Tuijan ja Sadun ?
Ei ollut pelkkä vitsi, kun ravitsemuslaitoksessa katsoi ympärilleen. Mm. siksi meikäläisellä ja Lapsuudenystävällä oli aina tanssittajia, koska niin kuin yksi vakiasiakas tutussa paikassa sanoi "te hymyilette ihan koko ajan".
Että siitä vähän miettimistä niille, joiden asenne ja naama ovat koko ajan sillä kuuluisalla norsunvärkillä.
Kyllä ajattelin aikaisemmin ihmisestä, että löyhäsaranainen hattarapää, mutta koska olen rehellinen kansalainen, voin myöntää, että ensiarvio oli ehkä hätiköity ja perustui nähtävästi puutteelliseen tietoon. Nyt ainakin hänestä sai ihan fiksun ja mukavan ihmisen kuvan.
Eihän tietty kukaan hullu voi olla jatkuvasti niin käsittämättömän hyvällä tuulella kuin miltä hän näyttäisi olevan, se nyt pitää kaikkien ymmärtää, mutta ei kai kukaan kiellä yrittämästä. Tässä nyrpeilijöiden ja itseään ruikuttavien h*ekkap*llu*sten maailmassa positiivinen - tai sellaista ainakin yrittävä - ihminen on kyllä raikas poikkeus. Joten jo ihan pelkästään siitä pointsit Jutalle.
Kyllä ihminen voi muuttua, jos vimmatusti haluaa ja vielä kovemmin yrittää.
JälkiMärinät:
Kuka muistaa Kummelin sketseistä ne kaksi muikkia, jotka lähtivät aina baanalle ? Tuijan ja Sadun ?
Ei ollut pelkkä vitsi, kun ravitsemuslaitoksessa katsoi ympärilleen. Mm. siksi meikäläisellä ja Lapsuudenystävällä oli aina tanssittajia, koska niin kuin yksi vakiasiakas tutussa paikassa sanoi "te hymyilette ihan koko ajan".
Että siitä vähän miettimistä niille, joiden asenne ja naama ovat koko ajan sillä kuuluisalla norsunvärkillä.
maanantai 15. helmikuuta 2016
maalaisjärjestä tohtorijärkeen
Säännöllinen liikunta voi vähentää masennuspotilaan unettomuutta ja yleistä jaksamattomuutta jopa yhtä paljon kuin lääke tai terapia. Hikiliikuntaa ei tarvita, kävely riittää.
LKT Katriina Kukkonen-Harjula
***
Tästä on ollut joskus keskustelua aikaisemminkin noin niin kuin ihan maallikkotasolla. Silloin muistaakseni asia tyrmättiin hölynpölynä asianosaisten taholta.
LKT Katriina Kukkonen-Harjula
***
Tästä on ollut joskus keskustelua aikaisemminkin noin niin kuin ihan maallikkotasolla. Silloin muistaakseni asia tyrmättiin hölynpölynä asianosaisten taholta.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
(tuho)tulva
Ystävät ovat ihania ja välttämättömiä ihmisen elämässä. Heistä olen nyt, aina ja ikuisesti kiitollinen sille, kuka heidän polkunsa onkaan pistänyt risteämään oman polkuni kanssa.
Hauska on myös miettiä niitä hetkiä, tapahtumia ja asioita, jotka minut ja ystäväni on yhdistänyt. Jokaiselle riittää oma erityinen tarinansa. Täällä B-staniassakin niitä on muutama ihan erilainen, yhdistävänä tekijänä kuitenkin ihmisten blogit ja omatkin kirjoitukseni.
Minun ystävilläni on kaikilla yksi yhteinen piirre: he ovat loistavia kuuntelijoita. Heidän on oikeastaan vähän 'pakko' sitä olla, meikäläisellä kun on niin paljon asiaa aina. He ovat myös kaikki empaattisia ja tervejärkisiä ihmisiä, josta syystä tukea, järjenääntä ja juuri sitä kuunteluapua löytyy aina.
Kaiken tuon lisäksi he ovat tukevasti jalat maassa seisovia ja se piirre auttaa heitä silloin, kun vuodatuksen hyökyaalto lähtee liikkeelle täältä meikäläisen nurkasta. Varovaiseen "mitäs meinaatte pääsiäisenä ?" -kysymykseen voi näet saada - ja usein saakin -tuhannen kymmenen tuhannen sanan vastauksen, jossa avaudun kaikesta siitä, mitä sydämelläni sillä hetkellä on - ja ehkä vähän siitä pääsiäisestäkin.
Kiitos siis kaikille ystävilleni täällä ja elävässä elämässäkin. Ilman teitä olisin hukassa.
JA HAUSKAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ (vaikka siitä onkin tullut jenkkiläistä hapatusta) KAIKILLE !
JälkiMärinät:
Tein ihan oikeasti ystävänpäiväkortteja ja ostin jopa postimerkkejäkin lisää, mutta tuolla ne ovat lähettämättä työpöydälläni.
Töissä mainitsin asiasta työkavereille, jotta jäävät lähettämättä tai ainakin myöhästyvät rutkasti. Siihen työkaveri totesi tyynesti, että "mitä se haittaa, ystävänpäivähän on joka päivä".
Järjen sana taas. Juuri niin. Ystävän päivä on joka päivä.
***
Eilen klo 10 aamupäivällä soitti Systeri. "Mitä sä teet tänään ? Menetkö saunaan ?"
No, en välttämättä, mutta sä voit tulla kyllä meille saunomaan.
Ja niin tulikin ja toi myös Serkun mukanaan. Saunan lomassa juotiin hyvää punaviiniä ja syötiin pieniä dippipaloja, mutta ennen kaikkea naurettiin ihan hirveästi. Hyvä, ettei tikahduttu. Mm. perna oli isossa osassa naurun aiheita. Se kun meinasi revetä, kun katsottiin "Haluatko miljonääriksi" -ohjelmaa. Ei muuten, mutta kun siellä se yksi nainen oli niin käsittämättömän hölömö. Mietti Andorraa ja Donnerstagia oikein tosissaan. Aaargh. Siksi mä en katso noita ohjelmia ikinä.
Hauska on myös miettiä niitä hetkiä, tapahtumia ja asioita, jotka minut ja ystäväni on yhdistänyt. Jokaiselle riittää oma erityinen tarinansa. Täällä B-staniassakin niitä on muutama ihan erilainen, yhdistävänä tekijänä kuitenkin ihmisten blogit ja omatkin kirjoitukseni.
Minun ystävilläni on kaikilla yksi yhteinen piirre: he ovat loistavia kuuntelijoita. Heidän on oikeastaan vähän 'pakko' sitä olla, meikäläisellä kun on niin paljon asiaa aina. He ovat myös kaikki empaattisia ja tervejärkisiä ihmisiä, josta syystä tukea, järjenääntä ja juuri sitä kuunteluapua löytyy aina.
Kaiken tuon lisäksi he ovat tukevasti jalat maassa seisovia ja se piirre auttaa heitä silloin, kun vuodatuksen hyökyaalto lähtee liikkeelle täältä meikäläisen nurkasta. Varovaiseen "mitäs meinaatte pääsiäisenä ?" -kysymykseen voi näet saada - ja usein saakin -
Kiitos siis kaikille ystävilleni täällä ja elävässä elämässäkin. Ilman teitä olisin hukassa.
JA HAUSKAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ (vaikka siitä onkin tullut jenkkiläistä hapatusta) KAIKILLE !
JälkiMärinät:
Tein ihan oikeasti ystävänpäiväkortteja ja ostin jopa postimerkkejäkin lisää, mutta tuolla ne ovat lähettämättä työpöydälläni.
Töissä mainitsin asiasta työkavereille, jotta jäävät lähettämättä tai ainakin myöhästyvät rutkasti. Siihen työkaveri totesi tyynesti, että "mitä se haittaa, ystävänpäivähän on joka päivä".
Järjen sana taas. Juuri niin. Ystävän päivä on joka päivä.
***
Eilen klo 10 aamupäivällä soitti Systeri. "Mitä sä teet tänään ? Menetkö saunaan ?"
No, en välttämättä, mutta sä voit tulla kyllä meille saunomaan.
Ja niin tulikin ja toi myös Serkun mukanaan. Saunan lomassa juotiin hyvää punaviiniä ja syötiin pieniä dippipaloja, mutta ennen kaikkea naurettiin ihan hirveästi. Hyvä, ettei tikahduttu. Mm. perna oli isossa osassa naurun aiheita. Se kun meinasi revetä, kun katsottiin "Haluatko miljonääriksi" -ohjelmaa. Ei muuten, mutta kun siellä se yksi nainen oli niin käsittämättömän hölömö. Mietti Andorraa ja Donnerstagia oikein tosissaan. Aaargh. Siksi mä en katso noita ohjelmia ikinä.
lauantai 13. helmikuuta 2016
asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta....
Henkilökohtaisena mielipiteenäni voin ja haluan kertoa, että ihminen, joka tällää omaa pärstäänsä joka toiseen postaukseensa, on... varsin erikoinen tyyppi. (Siis suomeksi ääliö.) Meikäläisen näkökulmasta katsottuna.
Joskus, ok, mutta että melkein joka helvatan postaukseen, niin siinä menee mun raja.
Ketä kiinnostaa jonkun tavallisen talliaisen - tai oikeastaan kenenkään muunkaan - pärstää katsoa aina, kun sivun avaaa ?!? Ei ketään ja silloin jää kyllä jututkin lukematta. Pärstä, olkoonkin kuinka 'kaunis' tahansa, menettää merkityksensä ns. tehokeinona, jos se joka postauksessa pällistelee.
Juu, ei.
JälkiMärinät:
Eikä tästä nyt tarvitse kenenkään vetää poroja nokkaan. Mä nyt vain olen tätä mieltä, muut olkoon omaansa.
Joskus, ok, mutta että melkein joka helvatan postaukseen, niin siinä menee mun raja.
Ketä kiinnostaa jonkun tavallisen talliaisen - tai oikeastaan kenenkään muunkaan - pärstää katsoa aina, kun sivun avaaa ?!? Ei ketään ja silloin jää kyllä jututkin lukematta. Pärstä, olkoonkin kuinka 'kaunis' tahansa, menettää merkityksensä ns. tehokeinona, jos se joka postauksessa pällistelee.
Juu, ei.
JälkiMärinät:
Eikä tästä nyt tarvitse kenenkään vetää poroja nokkaan. Mä nyt vain olen tätä mieltä, muut olkoon omaansa.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Jälkisoppaa
Lunta oli satanut yön aikana ja tienoo oli valkoisen vaipan peitossa.
Tuosta on mennyt TM. Ja rusakko. Nuo, jo melkein peittyneet jäljet, ovat matkan mutkikkuudesta päätellen Hesarin jakajan. Tuosta taas on mennyt naapurin ulkokissa. Ja tuolla alueella liikkuva kettu, pitkällä askeleella aamulenkillä. Sitikanitkin näkyvät heränneen jo tähän jumalattomaan aikaan. Mutta ei muita kaksijalkaisia vielä täällä päin liikenteessä.
Hiekkatietä olikin sitten mennyt jo kaksi aamuvirkkua pyöräilijää. Kas! Tuoreet kengän- ja tassunjäljet. Nostin katseeni ja muutama kymmenen metriä edelläni kulkikin nuori nainen koiranpennun kanssa.
Kaikesta siitä rännästä, jota taivas pukkasi, huolimatta koiranpentu oli ihan liekeissä. Häntä vispasi ja korvat heiluivat, kun joka jälkeä piti vähän jäädä tutkimaan. Nauratti.
Kun pääsin taas ihan päällystetylle tielle, olin jo saavuttanut parivaljakon. Pentu huomasi minut ja pysähtyi niille tassuille. Innokas vinkuminen alkoi ja ihan väkisin olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta kanssani.
Valitettavasti bussini oli jo tuloillaan enkä ehtinyt jäädä seurustelemaan hänen kanssaan. Emännälleen kuitenkin huikkasin nauraen, että tyypillä on loistoasenne huolimatta kelistä. Sietäisi meidän muidenkin ottaa hänestä mallia.
Ei paskempi päivänalku mulla.
Tuosta on mennyt TM. Ja rusakko. Nuo, jo melkein peittyneet jäljet, ovat matkan mutkikkuudesta päätellen Hesarin jakajan. Tuosta taas on mennyt naapurin ulkokissa. Ja tuolla alueella liikkuva kettu, pitkällä askeleella aamulenkillä. Sitikanitkin näkyvät heränneen jo tähän jumalattomaan aikaan. Mutta ei muita kaksijalkaisia vielä täällä päin liikenteessä.
Hiekkatietä olikin sitten mennyt jo kaksi aamuvirkkua pyöräilijää. Kas! Tuoreet kengän- ja tassunjäljet. Nostin katseeni ja muutama kymmenen metriä edelläni kulkikin nuori nainen koiranpennun kanssa.
Kaikesta siitä rännästä, jota taivas pukkasi, huolimatta koiranpentu oli ihan liekeissä. Häntä vispasi ja korvat heiluivat, kun joka jälkeä piti vähän jäädä tutkimaan. Nauratti.
Kun pääsin taas ihan päällystetylle tielle, olin jo saavuttanut parivaljakon. Pentu huomasi minut ja pysähtyi niille tassuille. Innokas vinkuminen alkoi ja ihan väkisin olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta kanssani.
Valitettavasti bussini oli jo tuloillaan enkä ehtinyt jäädä seurustelemaan hänen kanssaan. Emännälleen kuitenkin huikkasin nauraen, että tyypillä on loistoasenne huolimatta kelistä. Sietäisi meidän muidenkin ottaa hänestä mallia.
Ei paskempi päivänalku mulla.
tiistai 9. helmikuuta 2016
Ihana sade !
Tulee ihan rehellistä vettä taivaan täydeltä. Ihanaa !!
Lumet ja jäät sulavat, ovat suurelta osalta jo sulaneet, pois. Mie piän !
Lumet ja jäät sulavat, ovat suurelta osalta jo sulaneet, pois. Mie piän !
maanantai 8. helmikuuta 2016
Imetysgate
Luin saunassa HS:n uusinta Kuukausiliitettä. Siinä oli juttu mm. siitä, kun stailisti ei tykkää katsella paljaita tissejä vauvojen suussa.
En kyllä tiedä, miten tämän muotoilisin, mutta sanotaanko niin, että päällimmäinen ajatus koko kohusta oli osimoilleen aika tarkkaan sellainen kuin "MITÄ HELVETTIÄ ???!"
Siis niitä ihmisten reaktioita ajatellen.
Se, että jotain miestä ällöttää paljaat tissit, on toki hieman poikkeuksellista, mutta tietäen tyypin suuntautumisen, myös suhtautumisen ymmärtää. Tai ainakin minä ymmärrän. Tiedän meinaan muutamia naisiakin, joita pikkasen puistattaa imetystapahtuma.
Ja saahan sitä ihminen olla mitä mieltä ikinä haluaakaan Ihan Mistä Tahansa Asiasta. Mitä se muille kuuluu. Jos hän haluaa vielä jakaa mielipiteensä koko maailmalle, ei senkään pitäisi olla keneltäkään pois. Varsinkaan, kun sitä imetystä julkisella paikalla ei hänen mielipiteensä perusteella kielletty eikä koskaan tulla kieltämäänkään. Yksiturha ja merkityksetön vaikutukseton mielipide muiden joukossa.
Eli en ole närkästynyt herrahenkilön mielipiteestä, vaikka meikäläisestäkin on julkisilla paikoilla lypsetty kymmeniä litroja. Ja tuskin olisin saanut itkupotkuraivareita, vaikka joku olisi silloin tullut siitä meikäläiselle huomauttamaan. Kyllä mielipiteitä ja melua maailmaan mahtuu ja niin kauan kuin teko - tai mielipide - ei ole rikollinen, niin... Sou not.
Enemmän minua naurattivat ja kuvottivatkin ne kommentit, mitä muut ihmiset olivat hänelle vastanneet.
"Sanktiot kehiin!" Ai, mistä ?? Siitäkö, että ihminen on jotain mieltä ? Joo, mielipiteenvapaus on Suomessa vielä toistaiseksi, jos oikein muistan. Ja sananvapauskin kertoa se mielipide!
"Tuo mies pitäisi ampua." Vai niin, todella 'kypsää' mielipiteenvapautta. Se on vaan rikollista lähteä ketään lonkalta ampumaan, vaikka kuinka mieli tekisi.
Ihan oikeasti ihmiset. Ovatko somemassat todella noin... hölmöjä? Kauhea haloo... ei mistään !
Jos tuokin stailistin heitto olisi jätetty huomiotta, ns. vaiettu kuoliaaksi, niin kukaan ei koko tyypistä tietäisi juuri mitään. Nyt jopa meikäläinen täysin ketään neljäsosa- tai kokojulkkiksiakaan tuntematon keski-ikäinen muija tietää, mikä tämä mies on. Eikä nimi unohdu. Eli sai ylimääräistä julkisuutta kiitos porukoiden, jotka nostivat myrskyn vesilasissa.
Sillä kuten Frank Sinatra aikoinaan sanoi, ei ole olemassa huonoa julkisuutta.
JälkiMärinät:
Mitä, jos sen olisi sanonut joku noubadi nainen ? Tai vaikka itse Teemu Selänne ? Olisiko haloo ollut samaa luokkaa ? No, ei todellakaan. Porukoita ärsytti jo valmiiksi tyyppi itse ja tuosta saivat sitten hyvän syyn purkaa mieltään. Kaunista.
On muuten varmaan tosi voimaannuttava tunne haukkua oikein isolla joukolla joku tyyppi lyttyyn. Siinä varmasti olivat äidit ja isit taas ylpeitä lapsistaan. Tai lapset vanhemmistaan.
En kyllä tiedä, miten tämän muotoilisin, mutta sanotaanko niin, että päällimmäinen ajatus koko kohusta oli osimoilleen aika tarkkaan sellainen kuin "MITÄ HELVETTIÄ ???!"
Siis niitä ihmisten reaktioita ajatellen.
Se, että jotain miestä ällöttää paljaat tissit, on toki hieman poikkeuksellista, mutta tietäen tyypin suuntautumisen, myös suhtautumisen ymmärtää. Tai ainakin minä ymmärrän. Tiedän meinaan muutamia naisiakin, joita pikkasen puistattaa imetystapahtuma.
Ja saahan sitä ihminen olla mitä mieltä ikinä haluaakaan Ihan Mistä Tahansa Asiasta. Mitä se muille kuuluu. Jos hän haluaa vielä jakaa mielipiteensä koko maailmalle, ei senkään pitäisi olla keneltäkään pois. Varsinkaan, kun sitä imetystä julkisella paikalla ei hänen mielipiteensä perusteella kielletty eikä koskaan tulla kieltämäänkään. Yksi
Eli en ole närkästynyt herrahenkilön mielipiteestä, vaikka meikäläisestäkin on julkisilla paikoilla lypsetty kymmeniä litroja. Ja tuskin olisin saanut itkupotkuraivareita, vaikka joku olisi silloin tullut siitä meikäläiselle huomauttamaan. Kyllä mielipiteitä ja melua maailmaan mahtuu ja niin kauan kuin teko - tai mielipide - ei ole rikollinen, niin... Sou not.
Enemmän minua naurattivat ja kuvottivatkin ne kommentit, mitä muut ihmiset olivat hänelle vastanneet.
"Sanktiot kehiin!" Ai, mistä ?? Siitäkö, että ihminen on jotain mieltä ? Joo, mielipiteenvapaus on Suomessa vielä toistaiseksi, jos oikein muistan. Ja sananvapauskin kertoa se mielipide!
"Tuo mies pitäisi ampua." Vai niin, todella 'kypsää' mielipiteenvapautta. Se on vaan rikollista lähteä ketään lonkalta ampumaan, vaikka kuinka mieli tekisi.
Ihan oikeasti ihmiset. Ovatko somemassat todella noin... hölmöjä? Kauhea haloo... ei mistään !
Jos tuokin stailistin heitto olisi jätetty huomiotta, ns. vaiettu kuoliaaksi, niin kukaan ei koko tyypistä tietäisi juuri mitään. Nyt jopa meikäläinen täysin ketään neljäsosa- tai kokojulkkiksiakaan tuntematon keski-ikäinen muija tietää, mikä tämä mies on. Eikä nimi unohdu. Eli sai ylimääräistä julkisuutta kiitos porukoiden, jotka nostivat myrskyn vesilasissa.
Sillä kuten Frank Sinatra aikoinaan sanoi, ei ole olemassa huonoa julkisuutta.
JälkiMärinät:
Mitä, jos sen olisi sanonut joku noubadi nainen ? Tai vaikka itse Teemu Selänne ? Olisiko haloo ollut samaa luokkaa ? No, ei todellakaan. Porukoita ärsytti jo valmiiksi tyyppi itse ja tuosta saivat sitten hyvän syyn purkaa mieltään. Kaunista.
On muuten varmaan tosi voimaannuttava tunne haukkua oikein isolla joukolla joku tyyppi lyttyyn. Siinä varmasti olivat äidit ja isit taas ylpeitä lapsistaan. Tai lapset vanhemmistaan.
&%)#)¤%))!!!
Helvata, mikä keli !!!!!!!
Kaikkia koiranpaskoja uhmaten oli pakko kulkea penkkoja pitkin, koska muuten olisi saanut luistella persemäkeä koko matkan bussipysäkille.
Äkkiä sitä vettä nyt ja paljon !!
Kaikkia koiranpaskoja uhmaten oli pakko kulkea penkkoja pitkin, koska muuten olisi saanut luistella persemäkeä koko matkan bussipysäkille.
Äkkiä sitä vettä nyt ja paljon !!
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
suhteellista
Olimme kirkonmäellä yhteisvastuumessussa, jolla polkaistiin tämän vuoden Yhteisvastuukeräys vauhtiin.
Messun jälkeen laskiaispullakirkkokahveilla seurakunnan ulkomaanavun lähettiläs (tjst. kirkon työntekijä) kertoi käynnistään Ugandassa, joka on tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohdemaa yhdessä Suomen kanssa. Eli keräyksen tuotto käytetään nuorten syrjäytymisen torjumiseen sekä Ugandassa että täällä kotimaassa.
Varsin pysähdyttävää kerrottavaa oli lähettiläällä ja kuvat paikan päältä hiljensivät meidät kaikki kahvitteltavat.
Ugandassa asuu 35 miljoonaa ihmistä ja se on maailman 12. köyhin maa. Ikäjakauma Ugandassa on täysin vääristynyt, koska AIDS on vienyt vanhemmat sukupolvet mennessään, ja maan väestö koostuu pääosin lapsista ja nuorista. Siltikin maa on ottanut vastaan 512 000 pakolaista Kongosta ja eteläisestä Sudanista, joista heistäkin on suurin osa nuoria ja lapsia.
Kuulimme tarinan Kongolaisesta 23-vuotiaasta Elviksestä, jonka isä oli menestyvä lakimies ja äiti professori yliopistossa. Valitettavasti äiti kuului väärään heimoon - tutseihin -, josta syystä koko perhettä pidettiin vaarallisina kapinallisina ja näin ollen 'vapaana riistana'.
Kongossa Elvis opiskeli yliopistossa ja auttoi muita pakenemaan maasta, mutta kun oma tilanne muodostui hengenvaaralliseksi, pakkasi hän mukaansa kolme paitaa ja kolmet housut ja pakeni itsekin Ugandaan.
Nyt Elvis on ollut kolme vuotta Ugandassa ja elättänyt koko tämän ajan seitsemää nuorempaa sukulaistaan - nuorempia sisaruksiaan, joista nuorin oli vain 7-vuotias, kun joutui pakenemaan kotoaan ilman vanhempia, sekä serkkujaan. Elvis on toiminut pakolaisleirillä kääntäjänä kielitaitonsa ansiosta, koska Ugandan virallinen kieli on englanti, kun taas Kongon ranska. Lisäksi hänellä on moottoripyörä, jota hän vuokraa saaden siitä lisätuloja perheensä elatukseen.
Elvis toivoo, että vielä joskus pääsisi opiskelemaan ja onneksi hänellä on hyvä mahdollisuus siinä onnistuakin, koska hän on saanut työpaikan Kirkon ulkomaanavun piiristä ja on näin ollen huomattavasti paremmassa asemassa kuin miljoonat muut lapset ja nuoret pakolaisleirillä, jossa pakolaisia on yhteensä 60 000 tuhatta.
Näimme kuvia myös albiinolapsista, jotka ovat hengenvaarassa, koska Afrikassa heitä uhrataan jumalille. He joutuvat asumaan pakolaisleirilläkin omissa turvataloissaan ilman sitä vähääkään vapautta, mitä muilla pakolaisilla on.
Lähettilään mukaan hämmentävintä oli kuitenkin se toivon määrä, mitä hän kohtasi matkallaan. Nuoret ihmiset, joilla ei kirjaimellisesti ole mitään - ei enää edes vanhempiaan -, jaksavat toivoa itselleen parempaa tulevaisuutta ja olla positiivisia elämänsä suhteen.
Valitettavasti vaikka 90% lapsista aloittaa koulunkäynnin, niin 7.luokalla heistä koulunkäynnin on lopettanut jo 70%, koska heillä ei yksinkertaisesti ole varaa opiskella. Nämä nuoret ovat suuressa vaarassa syrjäytyä lopullisesti, mutta myös suuressa vaarassa joutua värvätyksi lapsisotilaiksi tai ajautua protituoiduiksi, ja näitä nuoria pyritään tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen turvin auttamaan.
Eli jos sinulla on nyt se euro tai 20 senttiä taskunpohjalla, kun yhteisvastuukeräyslipasta ojennetaan sinua kohti, niin ehkä sen oljenkorren pystyt ojentamaan näiden ihmisten hyväksi. Toivottavasti sen verran halua auttaa ja inhimillisyyttä löytyy myös sinusta.
EDIT kl 14:33
Ugandassa muuten eliniän odote on 54 vuotta.
Kuinka monta vuotta sulla olisi vielä jäljellä, jos olisit saanut sellaisen "kolme ja lisänumero" -lottovoiton ja syntynyt sinne ?
Messun jälkeen laskiaispullakirkkokahveilla seurakunnan ulkomaanavun lähettiläs (tjst. kirkon työntekijä) kertoi käynnistään Ugandassa, joka on tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohdemaa yhdessä Suomen kanssa. Eli keräyksen tuotto käytetään nuorten syrjäytymisen torjumiseen sekä Ugandassa että täällä kotimaassa.
Varsin pysähdyttävää kerrottavaa oli lähettiläällä ja kuvat paikan päältä hiljensivät meidät kaikki kahvitteltavat.
Ugandassa asuu 35 miljoonaa ihmistä ja se on maailman 12. köyhin maa. Ikäjakauma Ugandassa on täysin vääristynyt, koska AIDS on vienyt vanhemmat sukupolvet mennessään, ja maan väestö koostuu pääosin lapsista ja nuorista. Siltikin maa on ottanut vastaan 512 000 pakolaista Kongosta ja eteläisestä Sudanista, joista heistäkin on suurin osa nuoria ja lapsia.
Kuulimme tarinan Kongolaisesta 23-vuotiaasta Elviksestä, jonka isä oli menestyvä lakimies ja äiti professori yliopistossa. Valitettavasti äiti kuului väärään heimoon - tutseihin -, josta syystä koko perhettä pidettiin vaarallisina kapinallisina ja näin ollen 'vapaana riistana'.
Kongossa Elvis opiskeli yliopistossa ja auttoi muita pakenemaan maasta, mutta kun oma tilanne muodostui hengenvaaralliseksi, pakkasi hän mukaansa kolme paitaa ja kolmet housut ja pakeni itsekin Ugandaan.
Nyt Elvis on ollut kolme vuotta Ugandassa ja elättänyt koko tämän ajan seitsemää nuorempaa sukulaistaan - nuorempia sisaruksiaan, joista nuorin oli vain 7-vuotias, kun joutui pakenemaan kotoaan ilman vanhempia, sekä serkkujaan. Elvis on toiminut pakolaisleirillä kääntäjänä kielitaitonsa ansiosta, koska Ugandan virallinen kieli on englanti, kun taas Kongon ranska. Lisäksi hänellä on moottoripyörä, jota hän vuokraa saaden siitä lisätuloja perheensä elatukseen.
Elvis toivoo, että vielä joskus pääsisi opiskelemaan ja onneksi hänellä on hyvä mahdollisuus siinä onnistuakin, koska hän on saanut työpaikan Kirkon ulkomaanavun piiristä ja on näin ollen huomattavasti paremmassa asemassa kuin miljoonat muut lapset ja nuoret pakolaisleirillä, jossa pakolaisia on yhteensä 60 000 tuhatta.
Näimme kuvia myös albiinolapsista, jotka ovat hengenvaarassa, koska Afrikassa heitä uhrataan jumalille. He joutuvat asumaan pakolaisleirilläkin omissa turvataloissaan ilman sitä vähääkään vapautta, mitä muilla pakolaisilla on.
Lähettilään mukaan hämmentävintä oli kuitenkin se toivon määrä, mitä hän kohtasi matkallaan. Nuoret ihmiset, joilla ei kirjaimellisesti ole mitään - ei enää edes vanhempiaan -, jaksavat toivoa itselleen parempaa tulevaisuutta ja olla positiivisia elämänsä suhteen.
Valitettavasti vaikka 90% lapsista aloittaa koulunkäynnin, niin 7.luokalla heistä koulunkäynnin on lopettanut jo 70%, koska heillä ei yksinkertaisesti ole varaa opiskella. Nämä nuoret ovat suuressa vaarassa syrjäytyä lopullisesti, mutta myös suuressa vaarassa joutua värvätyksi lapsisotilaiksi tai ajautua protituoiduiksi, ja näitä nuoria pyritään tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen turvin auttamaan.
Eli jos sinulla on nyt se euro tai 20 senttiä taskunpohjalla, kun yhteisvastuukeräyslipasta ojennetaan sinua kohti, niin ehkä sen oljenkorren pystyt ojentamaan näiden ihmisten hyväksi. Toivottavasti sen verran halua auttaa ja inhimillisyyttä löytyy myös sinusta.
EDIT kl 14:33
Ugandassa muuten eliniän odote on 54 vuotta.
Kuinka monta vuotta sulla olisi vielä jäljellä, jos olisit saanut sellaisen "kolme ja lisänumero" -lottovoiton ja syntynyt sinne ?
in time
Koskaan ei ole liian myöhäistä leipoa pipareita, eihän ?
Tai ehkä mä olinkin vain ajoissa. Hyviä olivat joka tapauksessa. Ja koristelut ja kaikki.
Tai ehkä mä olinkin vain ajoissa. Hyviä olivat joka tapauksessa. Ja koristelut ja kaikki.
lauantai 6. helmikuuta 2016
Oksan sahausta
En ole kirjoittanut sanaakaan tästä Euroopan kansainvaellustilanteesta. Ehkä osittain siksi, että mielipiteeni ja ajatukseni siitä ovat kovin hajanaisia. En osaa olla jyrkästi mitään mieltä puolesta tai vastaan. Siksi ihailenkin ihmisiä, joilla on kristallinkirkkaat ja graniitinkovat mielipiteet aiheesta nimeltä "Pakolaisuus" ja "Maahanmuutto". Olenkin mieluummin lukenut muiden mielipiteitä kuin jakanut omiani, jotta saisin selville, mitä mieltä itse oikeasti olen tästä asiasta. Valitettavasti sitä selvyyttä ei vain tunnu syntyvän.
Nyt olen huomannut, että minua on alkanut hieman tympiä kovin kovasanaiset maahanmuuttovastaiset mielipiteet. Ihailen toki edelleenkin mamu-vastaisten henkilöiden johdonmukaisuutta ja sitä suurta tiedon määrää, joka osalla heistä on, mutta siltikin jatkuva rutkuttaminen ja paniikin lietsominen ynnä hysteroitseminen aiheesta alkaa jo kyllästyttää. Se on menettänyt 'rapeutensa' ja on alkanut tuntua nahistuneelta vatvomiselta, josta ei tunnu tulevan loppua. Jatkuvaa itsensä toistamista, johon väkisin pidemmän päälle kyllästyy.
Tuollaisella saman laulun laulamisella ilman toteuttamiskelpoisia ratkaisuja nämä mamu-kriitikot vain sahaavat omaa oksaansa ja saavat tällaiset meikäläiset, jotka eivät ihan tarkkaan osaa määritellä omaa kantaansa, kääntämään heille selkänsä lopullisesti. Mikä on tietysti heidän kannaltaan erittäin huono asia, koska eikö heidän tarkoituksensa ole juuri saada puolelleen meitä mielipiteissään epävarmoja. Turhaahan mamu-vastaisten/ kriitikoiden on kerätä suitsutuksia ja tykkäyksiä samanmielisiltä, sillä hehän ovat jo samalla puolella mielipideaitaa.
Luulen juuri siinä mielessä edustavani tavissuomalaista (perussuomalaista ei sanana voi enää käyttää, ettei tulisi väärinkäsityksiä), että olen vähän saamaton mielipiteissäni. Voin olla tänään ehkä tätä mieltä ja huomenna sitten toista mieltä. Vähän sen mukaan, miten hyvin joku osaa asioita minulle perustella. (Joku sanoi tuota joskus hyväksi ominaisuudeksi, mutta en ole itse siitä ihan varma.) Siltikään jankuttamisesta ja inttämisestä en tykkää, vaikka se olisikin terävää sanailua.
Mielestäni suomalaiset ovat vuosien varrella muuttuneet noin pääsääntöisesti suht avarakatseisiksi ja monimielisiksikin. Vaikka kutsun itseäni ja ystäviäni monimielisiksi (= paljon muuttuvia mielipiteitä) taviksiksi, ei se ole synonyymi sanalle 'tyhmä'. Me vain katselemme asiaa monelta eri kantilta ja pystymme antamaan arvon jollekin sellaisellekin, josta emme välttämättä ole ihan kokonaan samaa mieltä. Se, että joku katsoo esim. maahanmuuttoa kovin kapean putken läpi, ärsyttää. Väkisinkin muodostuu mielikuva ahdasmielisestä ihmisestä sitten monessa muussakin asiassa, vaikka se ei olisikaan totta.
Tähän loppuun nyt sitten kerron, mitä mieltä minä olen tällä hetkellä tästä vallitsevasta kaaoksesta Euroopassa.
Olen sitä mieltä, että hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa. Piste.
Siinä se ydin. Sen sijaan se tapa, miten heitä autetaan ja missä laajuudessa sekä miten hädänalaisuus määritellään, onkin sitten toinen juttu eikä minulla ole siihen antaa vastauksia. Jos olisi, en istuisi nyt tässä näpyttelemässä, vaan olisin päättämässä Suomen asioista yhdessä Isojen Poikien kanssa. Sen vain tiedän, että meillä on mistä antaa - katsokaapa vaikka ympärillenne ja verratkaa sitä hädänalaisen tilanteeseen.
En tietenkään tarkoita, että meidän pitää luopua kaikesta, mutta kun tuntuu, että osa ihmisistä ei ole valmis luopumaan mistään. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että auttaa toki voidaan, jos se ei mitenkään notkauta omaa/ suomalaisten yltäkylläistä hyvinvointia ja siitä saadaan jotain vastinetta, mikä vesittää auttamisen periaatteen kokonaan. Sitä voisi mielestäni luonnehtia jo törkeäksi itsekyydeksi eikä sillä kovin pitkälle pötki tässä yhteiskunnassa, jossa meistä kaikista kuitenkin pidetään ihan käsittämättömän hyvää huolta myös yhteisillä varoilla.
Se tie, että suljetaan ovet ja sanotaan, että "pitäkää te huoli omista asioistanne/ ihmisistänne, me pidämme omistamme", johtaa suoraan helvettiin. Tämä meidän piskuinen Suomemme ei pärjää tässä maailmassa yksin ilman kenenkään apua. Mekin tarvitsemme apua ja yhteistyökumppaneita ihan joka ikinen päivä muualtakin maailmasta, koska omat resurssimme elämiseen eivät yksinkertaisesti täällä peräkurjalassa vain riitä. Ei meillä ole varaa eristäytyä ja se tarkoittaa sitä, että yhteistyötä on tehtävä. Monellakin tapaa, vaikkei se aina niin kivalta henkilökohtaisella tasolla tuntuisikaan.
Ja se siitä tämän lauantain saarnasta. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille.
Nyt olen huomannut, että minua on alkanut hieman tympiä kovin kovasanaiset maahanmuuttovastaiset mielipiteet. Ihailen toki edelleenkin mamu-vastaisten henkilöiden johdonmukaisuutta ja sitä suurta tiedon määrää, joka osalla heistä on, mutta siltikin jatkuva rutkuttaminen ja paniikin lietsominen ynnä hysteroitseminen aiheesta alkaa jo kyllästyttää. Se on menettänyt 'rapeutensa' ja on alkanut tuntua nahistuneelta vatvomiselta, josta ei tunnu tulevan loppua. Jatkuvaa itsensä toistamista, johon väkisin pidemmän päälle kyllästyy.
Tuollaisella saman laulun laulamisella ilman toteuttamiskelpoisia ratkaisuja nämä mamu-kriitikot vain sahaavat omaa oksaansa ja saavat tällaiset meikäläiset, jotka eivät ihan tarkkaan osaa määritellä omaa kantaansa, kääntämään heille selkänsä lopullisesti. Mikä on tietysti heidän kannaltaan erittäin huono asia, koska eikö heidän tarkoituksensa ole juuri saada puolelleen meitä mielipiteissään epävarmoja. Turhaahan mamu-vastaisten/ kriitikoiden on kerätä suitsutuksia ja tykkäyksiä samanmielisiltä, sillä hehän ovat jo samalla puolella mielipideaitaa.
Luulen juuri siinä mielessä edustavani tavissuomalaista (perussuomalaista ei sanana voi enää käyttää, ettei tulisi väärinkäsityksiä), että olen vähän saamaton mielipiteissäni. Voin olla tänään ehkä tätä mieltä ja huomenna sitten toista mieltä. Vähän sen mukaan, miten hyvin joku osaa asioita minulle perustella. (Joku sanoi tuota joskus hyväksi ominaisuudeksi, mutta en ole itse siitä ihan varma.) Siltikään jankuttamisesta ja inttämisestä en tykkää, vaikka se olisikin terävää sanailua.
Mielestäni suomalaiset ovat vuosien varrella muuttuneet noin pääsääntöisesti suht avarakatseisiksi ja monimielisiksikin. Vaikka kutsun itseäni ja ystäviäni monimielisiksi (= paljon muuttuvia mielipiteitä) taviksiksi, ei se ole synonyymi sanalle 'tyhmä'. Me vain katselemme asiaa monelta eri kantilta ja pystymme antamaan arvon jollekin sellaisellekin, josta emme välttämättä ole ihan kokonaan samaa mieltä. Se, että joku katsoo esim. maahanmuuttoa kovin kapean putken läpi, ärsyttää. Väkisinkin muodostuu mielikuva ahdasmielisestä ihmisestä sitten monessa muussakin asiassa, vaikka se ei olisikaan totta.
Tähän loppuun nyt sitten kerron, mitä mieltä minä olen tällä hetkellä tästä vallitsevasta kaaoksesta Euroopassa.
Olen sitä mieltä, että hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa. Piste.
Siinä se ydin. Sen sijaan se tapa, miten heitä autetaan ja missä laajuudessa sekä miten hädänalaisuus määritellään, onkin sitten toinen juttu eikä minulla ole siihen antaa vastauksia. Jos olisi, en istuisi nyt tässä näpyttelemässä, vaan olisin päättämässä Suomen asioista yhdessä Isojen Poikien kanssa. Sen vain tiedän, että meillä on mistä antaa - katsokaapa vaikka ympärillenne ja verratkaa sitä hädänalaisen tilanteeseen.
En tietenkään tarkoita, että meidän pitää luopua kaikesta, mutta kun tuntuu, että osa ihmisistä ei ole valmis luopumaan mistään. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että auttaa toki voidaan, jos se ei mitenkään notkauta omaa/ suomalaisten yltäkylläistä hyvinvointia ja siitä saadaan jotain vastinetta, mikä vesittää auttamisen periaatteen kokonaan. Sitä voisi mielestäni luonnehtia jo törkeäksi itsekyydeksi eikä sillä kovin pitkälle pötki tässä yhteiskunnassa, jossa meistä kaikista kuitenkin pidetään ihan käsittämättömän hyvää huolta myös yhteisillä varoilla.
Se tie, että suljetaan ovet ja sanotaan, että "pitäkää te huoli omista asioistanne/ ihmisistänne, me pidämme omistamme", johtaa suoraan helvettiin. Tämä meidän piskuinen Suomemme ei pärjää tässä maailmassa yksin ilman kenenkään apua. Mekin tarvitsemme apua ja yhteistyökumppaneita ihan joka ikinen päivä muualtakin maailmasta, koska omat resurssimme elämiseen eivät yksinkertaisesti täällä peräkurjalassa vain riitä. Ei meillä ole varaa eristäytyä ja se tarkoittaa sitä, että yhteistyötä on tehtävä. Monellakin tapaa, vaikkei se aina niin kivalta henkilökohtaisella tasolla tuntuisikaan.
Ja se siitä tämän lauantain saarnasta. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille.
perjantai 5. helmikuuta 2016
pitkä perjantai
Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee.
Aika on leikin
Ja naurun ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Aurinko laskee,
Jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Kari Rydman
tiistai 2. helmikuuta 2016
Asiallisesti hoidettu reklamaatio
Nyt voin asiasta tehdä postauksen, kun homma on saatu ns. pulkkaan.
Meillä oli lapsilla käytössä Aarikan kangaspenaali, joka joulunajan suursiivouksessa siirtyi poistettavien listalle. Koska pussi oli vielä ihan käyttökelpoinen päätin, että pesen sen ja otan käyttööni.
Pesin mustan, valkoisella kuviopainetun pussin pesuohjeiden mukaan muiden mustien vaatteiden joukossa. Nokkela tästä jo arvaakin lopputuloksen: pussin valkoinen painoväri löytyi pesun jälkeen TM:n Rukkan ulkoiluhousuista sekä treenipaidasta ja -shortseista. Mustista ja tummansinisistä.
Yritin irrottaa väriä varovasti, mutta se ei lähtenyt edes kynnellä rapsuttamalla. Voin vakuuttaa, että 'pikkasen' korpesi, kun näytin niitä vaatteita TM:lle.
Normaalisti olen melko laiska tekemään mitään reklamaatioita, mutta nyt meni sen verran tyyristä vaatetta käyttökelvottomaksi, että pakko oli ottaa yhteyttä Aarikkaan.
Sieltä vastattiinkin nopeasti yhteydenottooni, jonka jälkeen laitoin sähköpostin liitteenä kuvia pilalle menneistä vaatteista. Sen jälkeen postitin pyynnöstään pussukan heille tutkittavaksi ja sitten vielä paidan ja shortsitkin syyniin.
Tulos oli, etteivät he osanneet sanoa, miksi väri oli irronnut v.2008 valmistetusta (valmistus lopetettu) pussukasta, vaikka painetut kuosit on testattu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Korvaukseksi kuitenkin tarjosivat lahjakorttia liikkeeseensä.
Vastasin tarjoukseen, että valitettavasti meillä ei ole käyttöä lahjakortilleen (kun yritän vimmatusti päästä eroon näistä nykyisistäkin 'sisustustavaroista' !!), mutta urheiluvaatteille kylläkin.
Lopputulos oli, että Aarikka maksoi riihikuivaa suoraan tililleni antamani arvion mukaan.
Tosi vaikea oli arvioida, mitä esim. nuo Rukkan housut maksaisivat, koska ne kuuluivat yhdistelmäasuun, mutta annoin mielestäni suht kohtuullisen eurosumman, kun olin katsonut, mitä samantapaiset housut maksavat nyt alennuksessa. Eli en todellakaan yrittänyt 'nylkeä' ylimääräistä isolta yritykseltä. Ehkä olivat itsekin tutkineet urheiluvaatteiden hintoja, koska laittoivat niin asiallisen tarjouksen, joka oli helppo hyväksyä.
Mielestäni Aarikka hoiti tilanteen asiallisesti, ystävällisesti ja muutenkin kaikin puolin fiksusti. Meinaan markkinoinnin perussääntöjähän on, että jos väärässä kohdassa säästää pikkusumman, voi se tulla moninkertaisena laskuna takaisin myöhemmin. Varsinkin näinä somen kulta-aikoina, jolloin paha kello kaikaa huomattavasti kauemmas kuin esim. 30 vuotta sitten.
Ei jäänyt mitään hampaankoloon tästä episodista ja voin jatkossakin käyttää hyvällä mielellä niitä tsiljoonia Aarikan korviksia, jotka omistan sekä tyytyväisenä ripustaa joulukuusemme täyteen Aarikan pikkutonttuja ja lumihiutaleita.
JälkiMärinät:
Onni - tosi ISO onni - onnettomuudessa oli, ettei samassa pesusatsissa ollut Isomman peliasua. Siitä olisikin tullut 'himppa' isompi lasku, kun olisi pitänyt tilata ja painattaa uudet.
Meillä oli lapsilla käytössä Aarikan kangaspenaali, joka joulunajan suursiivouksessa siirtyi poistettavien listalle. Koska pussi oli vielä ihan käyttökelpoinen päätin, että pesen sen ja otan käyttööni.
Pesin mustan, valkoisella kuviopainetun pussin pesuohjeiden mukaan muiden mustien vaatteiden joukossa. Nokkela tästä jo arvaakin lopputuloksen: pussin valkoinen painoväri löytyi pesun jälkeen TM:n Rukkan ulkoiluhousuista sekä treenipaidasta ja -shortseista. Mustista ja tummansinisistä.
Yritin irrottaa väriä varovasti, mutta se ei lähtenyt edes kynnellä rapsuttamalla. Voin vakuuttaa, että 'pikkasen' korpesi, kun näytin niitä vaatteita TM:lle.
Normaalisti olen melko laiska tekemään mitään reklamaatioita, mutta nyt meni sen verran tyyristä vaatetta käyttökelvottomaksi, että pakko oli ottaa yhteyttä Aarikkaan.
Sieltä vastattiinkin nopeasti yhteydenottooni, jonka jälkeen laitoin sähköpostin liitteenä kuvia pilalle menneistä vaatteista. Sen jälkeen postitin pyynnöstään pussukan heille tutkittavaksi ja sitten vielä paidan ja shortsitkin syyniin.
Tulos oli, etteivät he osanneet sanoa, miksi väri oli irronnut v.2008 valmistetusta (valmistus lopetettu) pussukasta, vaikka painetut kuosit on testattu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Korvaukseksi kuitenkin tarjosivat lahjakorttia liikkeeseensä.
Vastasin tarjoukseen, että valitettavasti meillä ei ole käyttöä lahjakortilleen (kun yritän vimmatusti päästä eroon näistä nykyisistäkin 'sisustustavaroista' !!), mutta urheiluvaatteille kylläkin.
Lopputulos oli, että Aarikka maksoi riihikuivaa suoraan tililleni antamani arvion mukaan.
Tosi vaikea oli arvioida, mitä esim. nuo Rukkan housut maksaisivat, koska ne kuuluivat yhdistelmäasuun, mutta annoin mielestäni suht kohtuullisen eurosumman, kun olin katsonut, mitä samantapaiset housut maksavat nyt alennuksessa. Eli en todellakaan yrittänyt 'nylkeä' ylimääräistä isolta yritykseltä. Ehkä olivat itsekin tutkineet urheiluvaatteiden hintoja, koska laittoivat niin asiallisen tarjouksen, joka oli helppo hyväksyä.
Mielestäni Aarikka hoiti tilanteen asiallisesti, ystävällisesti ja muutenkin kaikin puolin fiksusti. Meinaan markkinoinnin perussääntöjähän on, että jos väärässä kohdassa säästää pikkusumman, voi se tulla moninkertaisena laskuna takaisin myöhemmin. Varsinkin näinä somen kulta-aikoina, jolloin paha kello kaikaa huomattavasti kauemmas kuin esim. 30 vuotta sitten.
Ei jäänyt mitään hampaankoloon tästä episodista ja voin jatkossakin käyttää hyvällä mielellä niitä tsiljoonia Aarikan korviksia, jotka omistan sekä tyytyväisenä ripustaa joulukuusemme täyteen Aarikan pikkutonttuja ja lumihiutaleita.
JälkiMärinät:
Onni - tosi ISO onni - onnettomuudessa oli, ettei samassa pesusatsissa ollut Isomman peliasua. Siitä olisikin tullut 'himppa' isompi lasku, kun olisi pitänyt tilata ja painattaa uudet.
maanantai 1. helmikuuta 2016
oireita riittää
Kerroin Isommalle, että mun hormonilääkkeet - joilla siis hoidetaan syöpää - saattavat aiheuttaa syöpää ja kasvaimia. Noin sadan muun ongelman lisäksi siis.
Isompi: "Ja mun suolisto-oireita hoidetaan lääkkeellä, joka saattaa aiheuttaa ripulia."
Revettiin molemmat huutonauruun.
Jotta eipä tiedä, kumpi vie mennessään: tauti vai lääkkeet.
JälkiMärinät:
Isompi kertoi, että aikoo lähteä kesällä kavereiden kanssa Tallinnaan, mutta siihen tarvitsee vanhemman kirjallisen suostumuksen.
mä: "Tolla mä kiristän sulta vielä vaikka mitä."
Isompi: "On mulla isikin, joka sen voi kirjoittaa. Ja kirjoittaakin, koska se tykkää musta enemmän kuin... susta."
Oikeasti se menee "...tykkää musta enemmän kuin sä", mutta toi kirvoitti paremmat naurut.
Isompi: "Ja mun suolisto-oireita hoidetaan lääkkeellä, joka saattaa aiheuttaa ripulia."
Revettiin molemmat huutonauruun.
Jotta eipä tiedä, kumpi vie mennessään: tauti vai lääkkeet.
JälkiMärinät:
Isompi kertoi, että aikoo lähteä kesällä kavereiden kanssa Tallinnaan, mutta siihen tarvitsee vanhemman kirjallisen suostumuksen.
mä: "Tolla mä kiristän sulta vielä vaikka mitä."
Isompi: "On mulla isikin, joka sen voi kirjoittaa. Ja kirjoittaakin, koska se tykkää musta enemmän kuin... susta."
Oikeasti se menee "...tykkää musta enemmän kuin sä", mutta toi kirvoitti paremmat naurut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)